Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Halukkaasti tietämättömät islamilaisen terrorismin asialla

Seuraavassa suomentamani tuore Rapture Ready -sivuston artikkeli elokuulta 2016, joka käsittelee surullista tilannetta maailmalla, kun on ihmisiä, jotka tieten tahtoen ovat välittämättä siitä tosiasiasta, että Islam-uskonto on perussyy kasvaneelle terrorismille maailmanlaajuisesti. Näihin sokaistuneisiin ihmisiin lukeutuu paljon maailman johtajia, jotka tukevat lisääntyvää muslimimaahanmuuttoa maihinsa, ja tämä juuri on itsetuhoista politiikkaa asettaen ihmiset länsimaissa hengenvaaraan. Paljon mahdollista, että Eliittiin lukeutuvat johtajat tekevät tätä tarkoituksellisesti, jotta aikaansaisivat kaaosta ja sitä myöten loisivat totalitaarisen valvontayhteiskunnan, joka on Uuden Maailman Järjestyksen (NWO) perusagenda. Amerikan tulevissa presidentinvaaleissa Hillary Clinton on ehdokas, joka erityisesti paapoo muslimeja Obaman tapaan.

-----------------------

Halukkaasti tietämättömät

By Daymond Duck
August 2016


 
Raamattu puhuu ihmisten asettavan itsensä halukkaasti tietämättömiksi siitä tosiasiasta, että maailma hukutettiin suurella vedenpaisumuksella (2. Piet. 3:5-6).

Tutkijat ovat löytäneet vankkoja todisteita siitä, että planeetallamme oli kerran suuri vedenpaisumus. Sedimenttikerrostumat, meren fossiilit vuorilla, todisteet vedestä aavikolla, vesimerkit vuorilla, ja maapallon väestö olisi suurempi jos ihminen alkoi kehittymään miljardeja vuosia sitten ja ei olisi ollut mitään vedenpaisumusta, joka olisi pyyhkäissyt heidät pois, jne. Mutta jotkut tutkijat ja poliittiset johtajat päättävät olla halukkaasti tietämättömiä tästä aiheesta. Jotkut jopa työskentelevät estääkseen keskustelun ja opetuksen tosiasioista.

Mutta tämä ihmisten ongelma tehdä itsestään halukkaasti tietämättömiä on paljon suurempi kuin vain tämä yksi puheenaihe (vedenpaisumus). Monet ihmiset hautaavat päänsä hiekkaan ja tietoisesti päättävät sivuuttaa tosiasiat koskien eri asioita.

Esimerkiksi näyttää siltä, että jotkut tunnetuimmista johtajista maailmassa tänäpäivänä ovat vapaaehtoisesti päättäneet sokaista itsensä islamilaisen terrorismin asialle. Presidentti Obama ei edes mainitse näitä sanoja ja hän on jopa pessyt ne pois sotilaskoulutuksen asiakirjoista.

Yhdysvalloissa, terroristeilla, jotka kahdesti hyökkäsivät World Trade Center -torneihin New Yorkissa (v. 1993 ja 2001), noilla, jotka pommittivat Bostonin maratonilla, niillä, jotka hyökkäsivät Pamela Geller'in Muhammed -pilapiirroskilpailun aikana Teksasissa, kenkäpommittajalla, alusvaatepommittajalla, Fort Hood'in pommittajalla, asemiehellä, joka hyökkäsi merivoimien laitokseen Chattanooga'ssa, pariskunnalla, joka tappoi 14 ihmistä San Bernardino'ssa, miehellä, joka tappoi kymmenittäin ihmisiä homojen yökerhossa Orlando'ssa, jne, jne, jne. oli yksi yhteinen piirre: Heidän islaminuskonsa.

Ketkään näistä terroristeista eivät olleet kristittyjä, juutalaisia, hinduja, buddhalaisia, ateisteja, tai minkään muun uskonnon edustajia.

Kukaan heistä ei huutanut ”Jeesus on suuri”, tai ”Jehova on suuri”, tai ”Hindu-jumalani (tai -jumalattareni) on suuri”, tai ”Buddha on suuri”, jne. Mutta monet heistä huusivat ”Allahu Akbar” tai samankaltaisia sanoja viitaten heidän islaminuskoonsa.

Maailmanlaajuisesti on raportoitu, että muslimit ovat käynnistäneet keskimäärin viisi terroristihyökkäystä päivässä joka päivä lähtien 9/11-iskuista v. 2001. Tämä on enemmän kuin 25,000 muslimien tekemää terrori-iskua noin 15 vuodessa.

Motiivi näille 25,000:lle terrori-iskulle vaihtelee, mutta on yksi ylivoimainen motiivi, joka päihittää kaikki muut yhteensä.

Monet muslimit uskovat, että heidän uskonnollinen velvollisuutensa on tappaa ei-muslimeja (vääräuskoisia) ja tehdessään näin uskovat ansaitsevansa paikan heidän käsittämässä ”paratiisissa”.

Kaksi ehdokasta pyrkii presidentiksi Yhdysvalloissa.

Yhdellä ei ole koskaan ollut mitään poliittista virkaa. Hänellä on monia puutteita ja jotkut kutsuvat häntä islamofoobikoksi – mutta hän on oikeastaan realisti. Hänen mielestä on vaarallista päästää muslimeja Yhdysvaltoihin terroristimaista, jos heitä ei ole perusteellisesti seulottu ja todettu turvallisiksi.

Toinen on pitänyt itsellään useita poliittisia virkoja. Hänellä on myöskin monia puutteita, mutta hän ei ole islamofoobikko. Hän on halukkaasti tietämätön, uskomattoman typerä ja/tai syvästi korruptoitunut, koska hän on yksi niistä maailman johtajista, jotka ovat sokaisseet itsensä kiistämättömiin tosiasioihin muslimeista.

Hänellä on muslimeja neuvonantajina ja henkilökunnassaan. Hän ottaa vastaan miljoonia dollareita muslimeilta kampanjaansa ja hyväntekeväisyysjärjestöjään varten ja haluaa lisätä muslimimaahanmuuttoa Yhdysvaltoihin yli 500 prosentilla. Hillary Clinton on ennätysmäärin todennut, ”Muslimit ovat rauhanomaisia ja suvaitsevaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa.”

Tämän virheen nähdä yhteys muslimien ja terrorismin välillä pitäisi huolettaa amerikkalaisia, koska muslimit rekrytoivat ja kouluttavat terroristeja jokaisessa maassa, johon he vaeltavat. He ovat jo alkaneet värvätä ja kouluttaa ihmisiä Yhdysvalloissa.

Tämän pitäisi koskea juutalaisia, koska muslimiterroristit hyökkäävät juutalaisia vastaan monissa maissa (Ranska, Saksa, jne.). Hyökkäykset juutalaisia vastaan tulevat lisääntymään Yhdysvalloissa.

Tämän pitäisi huolestuttaa naisia, koska Sharia-lain levittäminen on joidenkin muslimien päämäärä ja tämän aikaansaaminen tuhoaa naisten oikeuksia muuttamalla heidät toisen luokan kansalaisiksi, saa hakkaamaan heitä, raiskaamaan heitä, ja olemaan antamatta heidän ajaa autoa, jne.

Hillary Clintonin aviomies, Bill, on toiminut kunniapuheenjohtajana ”koulutus”-ryhmälle Dubai'ssa, joka on nimeltään GEMS. He opettavat Sharia-lakia ja ovat antaneet miljoonia dollareita Bill ja Hillary Clinton -säätiölle.

Tämän pitäisi huolettaa millenniaaleja, koska he ja heidän lapsensa mitä todennäköisimmin joutuvat tekemisiin kasvussa olevien ostoskeskus-iskujen, autopommiräjähdysten, lentokonekaappausten, mestausten yms. kanssa. Lentokoneita on jo kaapattu Yhdysvalloissa (11.9.2001) ja on ollut yksi tai kaksi mestaustapausta.

Tämän pitäisi koskettaa homoja ja lesboja, koska jotkut muslimiryhmät, kuten ISIS, tappavat säännöllisesti homoseksuaaleja. Monia kuoli Pulse-yökerhossa Orlando'ssa.

Tämän pitäisi huolestuttaa kaikkia ihmisiä (aasialaisia, mustia, valkoisia, latinoja, jne.), koska muslimiterroristit hyökkäävät ei-muslimeja vastaan riippumatta rodusta, uskonnosta tai väristä. Muslimit, jotka eivät hinaa perässään radikaaleja islamilaisia ihanteita, ovat myös vaarassa. Hyökkäysten tarkoituksena on levittää mitä barbaarisimpia periaatteita islamilaisille alueille.

Hanki tietoa ja älä kuuntele niitä, jotka tietensä eivät ole tietävinään siitä, mitä on meneillään.

Prophecy Plus Ministries
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Suomentajan kommentti: Voisiko Islam olla Jumalan vitsa jumalattomille nykyaikana, kun Nooan päivät ovat palanneet?! Tästä on juttu sivulla: https://beltsassar.com/2016/07/20/islam-sodan-puutteen-ja-kuoleman-uskonto/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com