Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 27. elokuuta 2016

Venäjä varustautuu 3. maailmansotaan ja Britannia vajoaa yhteiskuntana yhä alaspäin

Tässä tuore suomentamani viikkoraportti tunnetulta evankelistalta ja eskatologilta, pastori Hal Lindsey'lta, joka huomioi viimeisimpiä aikainmerkkejä lopunajassamme. Aluksi Lindsey kertoo Venäjän tuoreimmista liikkeistä, jotka ennakoivat kolmatta maailmansotaa. Hesekielin profetia Raamatussa ennustaa tämän karhu-pedon nousun, jonka rinnalla toimii nykyajan Persia eli Iran. Raportin jälkimmäinen osa keskittyy Britannian ja erityisesti Lontoon tilanteeseen kun uusi muslimipormestari haluaa suojella muslimivähemmistöä uudella viharikosten ilmiantopalvelulla.

----------------------

This week on 'The Hal Lindsey Report'

August 26th, 2016

Venäjä on jälleen liikkeellä. Ukraina on kohteena taas.

Äskettäin Venäjän armeija siirsi peräti 40,000 sotilasta, sekä tankkeja, panssaroituja ajoneuvoja, ja ilmavoimien yksiköitä, välipysähdysalueille pitkin Venäjän ja Ukrainan välistä rajaa.

Venäjällä on lisäksi käynnissä massiiviset sotaharjoitukset Valko-Venäjällä ja sen lähistöllä Ukrainasta pohjoiseen.

Jotkut tiedotusorganisaatiot huomauttavat, että nämä ovat samanlaisia valmisteluja, joita Venäjä teki ennen sen tunkeutumista Ukrainan eteläiselle Krimin niemimaalle v. 2014, jonka Venäjä liitti itseensä.

Jotkut spekuloivat, että Venäjä valmistautuu hyökkäämään Ukrainaan ja valtaamaan sen itäosat, jotka ovat koti monelle venäjää puhuvalle ukrainalaiselle. Toiset ajattelevat, että Venäjä pullistelee lihaksiaan vastauksena NATO:n ja Euroopan Unionin pyrkimyksille vetää Ukraina Lännen piiriin.

Vielä pahaenteisempi on Yhdysvaltojen vastaus. Useat tiedotusvälineet ovat kertoneet, että presidentti Obama määräsi hiljattain suuren ydinasearsenaalin, joka on sijoitettu Incirlik'in ilmatukikohtaan Turkissa, siirrettäväksi pois.

Nyt kun otetaan huomioon Turkin levottomuus ja epävakaus, niin se on viisas päätös. Kuitenkin sen sijaan, että asevarasto siirrettäisiin vakaaseen NATO:n liittolaismaahan, kuten Ranskaan tai Iso-Britanniaan, Obama on ilmeisesti päättänyt siirtää ydinaseet Romaniaan – kansakunta, jolla on maarajaa Ukrainan kanssa idässä ja etelässä.

Olipa se tietoista tahi ei, presidentti lähetti juuri provokatiivisen viestin Vladimir Putinille. Ja hän on raivoissaan!

Ukraina parka. Raivoissaan oleva Venäjä – joka on jo tunkeutunut ja vallannut arvokkaan alueen – Ukrainan itärajalla, ja NATO sekä Yhdysvallat ydinaseineen sen läntisellä rajalla.

Lisäksi NATO:n Euroopan-joukkojen komentaja sanoi äskettäin että ”Venäjän sotilasopissa todetaan, että taktisia ydinaseita voidaan käyttää tavanomaisen sodankäynnin vastaisku-skenaariossa.”

Joten Venäjä uskoo voivansa käyttää ydinaseita käydessään tavanomaista sotaa; siitä on tullut aggressiivisempi haastaessaan Lännen ilmavoimia ja merivoimia; se on lisännyt sukellusvenepartiointiaan Yhdysvaltojen rannikkovesillä; ja se on keskellä valtavaa varustautumista koskien ydinkärkiä kuljettavia ohjuksia.

Yksi merkittävä Venäjän armeijan tarkkailija ja analyytikko on vakuuttunut siitä, että ”Venäjä on valmistautumassa isoon sotaan, jonka he olettavat menevän ydinsodaksi, jossa he laukaisevat ensi-iskut.”

Tervetuloa lopunaikoihin!

Sinä hihität kun sanon näin, mutta mieti tätä. Hesekiel 38 kuvaa yhtä keskeisistä hetkistä lopunajan skenaariossa. Kirjoitukset sanovat, että Maagog ja Persia johtavat kansakuntien liittoumaa massiivisessa hyökkäyksessä Israeliin.

Maagog ja Persia ovat nykypäivän Venäjä ja Iran.

Oltuaan kerran napit vastakkain, Venäjä ja Iran ovat nyt hyvin läheisiä ystäviä. Itseasiassa, Iran teki jotain, jota se ei ole tehnyt siitä asti kun se on ollut Iranin islamilainen tasavalta. Se salli vieraan vallan armeijan sijoittaa kalustoaan maansa sotilastukikohtaan.

Vain viikko sitten, Venäjällä oli rynnäkköpommittajia sijoitettuna Hamedan'in ilmatukikohdassa, hieman Teheranista länteen päin. Ne tekivät pommituslentoja Irakin ilmatilan kautta Syyriaan Bashar al-Assadin hallinnon tueksi.

Ennennäkemätöntä. Mutta juuri niin kuin Raamattu ennusti näille päiville tuhansia vuosia sitten!

Muistatko kuuluisan taistelun Britanniasta 2. maailmansodan alussa? Alimiehitetyt ja aliaseistetut kuninkaalliset ilmavoimat (RAF) voitti kuolettavan Saksan Luftwaffen ja teki tyhjäksi Hitlerin yrityksen hyökätä ja kukistaa Britannia.

Britit eivät ehkä ole niin onnekkaita uudessa taistelussa Britanniasta. Tällä kertaa he taistelevat voimaa vastaan, joka on lujasti istutettu heidän keskelleen: Islam.

Lontoon uusi muslimipormestari, Sadiq Khan, ei tuhlaa aikaa. Scotland Yard ilmoitti äskettäin, että se tulee käyttämään kaikkia voimiaan ja resurssejaan suojellakseen Lontoon muslimivähemmistöä – hinnalla millä hyvänsä.

Uusi pormestari on käynnistämässä puhelinpalvelua, jossa ilmoitetaan viharikoksista muslimeja vastaan. Vaikka Scotland Yard'in lausunto viittaa siihen, että se on avoinna minkä tahansa rikoksen uhreille, rikoksen, jonka motiivina on uhrin rotu, usko, ikä, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli, tai vamma, niin yleinen konsensus on, että sen tähtäimessä on ensisijaisesti muslimikansalaiset.

Mutta se mikä tekee tästä viharikosten palvelulinjasta erilaisen, on se, että Scotland Yard kertoo yleisölle että, ”Sinun ei tarvitse todistaa, että tapauksen tai rikoksen motiivina oli ennakkoasenne, jos sinä tai joku muu uskoo, että näin oli, ja silloin sitä tullaan käsittelemään viharikoksena.”

Todisteita? Mukaillen kuuluisaa elokuvasarjaa: ”Emme tarvitse mitään haisevia todisteita!”

Suonet anteeksi, mutta minun on vaikea uskoa, että edistyksellinen länsimainen yhteiskunta voi vajota näin alas niin nopeasti.

Viime vuosina, evankeliumin saarnaajia on hilattu Lontoon vankiloihin, koska joku ajatteli heidän sanojensa olleen vihamielisiä. Suvaitsevaisuudesta Isossa-Britanniassa on ilmeisesti tullut yksisuuntainen katu.

Nyt, kehuttu Scotland Yard lupaa häiritä jokaista, jota ainoastaan syytetään sanomasta jotakin negatiivista Islamin suhteen – rikottiinpa lakia todella tahi ei, tai oliko oikeastaan mitään perusteltua syytä.

Mistä lähtien uskonnolliset ajatukset on vapautettu tarkkailulta?

Mutta Islam on enemmän kuin uskonto. Se on poliittinen ideologia. Vapaan yhteiskunnan on voitava avoimesti arvostella poliittisia ideoita tai se ei pysy vapaana.

Mitä saksalaiset eivät pystyneet tekemään 2. maailmansodassa, niin sen poliittinen korrektius voi tehdä tänäpäivänä.

Lopuksi, koskien tämän viikon ohjelmaa, aion jatkaa keskustelua raamatullisesta ”sovituksen” käsitteestä.

Aion myös näyttää, miten tiukat juutalaisten ilmestysmajan rituaalit Vanhassa Testamentissa enteilivät Jeesuksen Kristuksen uhrausta ja miten tuosta uhrista tuli meidän sovituksemme. Se käänsi Jumalan vihan pois ja sai Hänet näyttämään meille armoansa.

Älä missaa tämän viikon raporttia täällä sunnuntaina.

God Bless,

Hal Lindsey

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com