Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Yhdysvallat rappiolla jota ei enää kunnioiteta maailmalla – kiitos siitä Barack Obaman!

Tässä erään Rapture Ready -profetiasivuston kirjoittajan ajankohtainen Nearing Midnight -artikkeli, joka käsittelee Amerikan Yhdysvaltojen alennustilaa tänäpäivänä joidenkin esimerkkien kautta, kun Barack Obama on vienyt maansa kunnioituksen useiden maiden silmissä ennätysalhaiselle tasolle. Näin Suuri Babylon odottaa vain kukistumistaan (Ilm. 18). Artikkelin suomensi: Olli R.

--------------------



September 12, 2016

https://www.raptureready.com/rap16.html

Maailma on menettänyt kunnioituksen Yhdysvaltoja kohtaan
The World Has Lost Respect for the U.S.

Maailman mielipide Yhdysvalloista vakavasti otettavana maailmanvaltana on heikentynyt selvästi Obaman hallinnon alaisuudessa. Yleinen mielikuva Amerikasta ympäri maailmaa on edelleen laajalti myönteinen. Mutta kun tulee kyse poliittisesta ja taloudellisesta mahdista, niin yhä useammat ihmiset luokittelevat Venäjän ja Kiinan Yhdysvaltojen edelle.

Obama toimii kuin Amerikka olisi jonkinlainen jättikarkkikauppa. Hän ajattelee, että jos hän lahjoittaa tarpeeksi ilmaisia tikkareita kaikille muille maille, niin ne maksavat takaisin hänen anteliaisuutensa kunnioituksen muodossa. Tämä rauhoitteleva lähestymistapa epäonnistuu aina, koska se ei koskaan tyydytä riidanhaluisia valtioita.

Viime vuonna, Valkoinen Talo oli sopimuksen etunenässä, joka myönsi Iranille 100 miljardin dollarin helpotuksen talouspakotteisiin. Muutama kuukausi sitten, USA suoritti maksuja Iranille, yhteensä 1.3 miljardia dollaria. Rahan sanottiin olevan tilitys vanhoista sopimuksista 1970-luvulta, mutta kuka tahansa terveen järjen omaava tietää, että se oli viiden panttivangin vapauttamisen vuoksi.

Kaikki tämä raha ei ole kääntänyt Iranin mullaheita meidän ystäviksi. Se on antanut heille enemmän vauhtia pullistella heidän kollektiivisia lihaksiaan. Tällä hetkellä he työskentelevät kaapatakseen tuoreen erän panttivankeja. He myöskin häiritsevät laivojamme Persianlahdella; neljä tällaista tapausta on raportoitu alle kuukaudessa.

Uusimmassa tapauksessa, USS Firebolt'ia varjosti seitsemän iranilaista alusta. Aluksista kolme tuli 500 jaardin (1 jaardi = 0,9144 metriä) etäisyydelle ja ne varjostivat Firebolt'ia kahdeksan minuutin ajan. Sitten yksi Iranin aluksista murtautui irti ja kiisi Firebolt'in eteen ja ”pysähtyi suoraan aluksen edessä” 100 jaardin etäisyydellä, virallisten tietojen mukaan.

Kaikkein kiusallisin kohtaaminen, joka meillä on ollut Iranin kanssa, oli tammikuinen amerikkalaisten merimiesten vangitseminen. Yksi meidän laivaveneistämme tuli vahingossa Iranin aluevesille johtuen navigointivirheistä. Obaman hallinto yritti väittää, että tuolloin Iran vangitsi amerikkalaiset merimiehet vain auttaakseen heidät ulos.

Kaikkein uhanalaisin ja alentavin tilanne syntyi kun iranilaiset pakottivat merimiehet – aseella osoittaen, antamaan lausuntoja kameralle, joka rikkoi Geneven sopimuksen artikloja 13 ja 17. Iranilaisten mielestä tämä oli niin ikimuistoinen tapahtuma, että he rakentavat patsasta, jossa amerikkalaiset merimiehet ryömivät polvillaan.

Venäläiset ovat myöskin häirinneet asevoimiamme. Viime viikolla venäläinen hävittäjä katkaisi amerikkalaisen vakoilukoneen matkan, joka lensi Mustanmeren yllä. Yhdysvaltain puolustusministeriön virkamies sanoi, että siellä oli useita vuorovaikutustapahtumia kahden lentokoneen välillä, ja kutsui venäläisen suihkukoneen tekemää matkankatkaisua ”vaaralliseksi ja epäammattimaiseksi”. Tapaus kesti noin 19 minuuttia ja venäläinen Sukhoi Su-27 hävittäjä tuli 10 jalan (1 jalka = n. 30 cm) etäisyydelle USA:n merivoimien P-8 vakoilukoneesta.

Samalla kun venäläiset suihkukoneet tekevät tynnyrilentoja meidän tiedustelukoneittemme ympäritse, meillä on puolustusministeri Ashton B. Carter, joka nalkuttaa Moskovalle; käskien heitä olemaan ”puuttumatta meidän demokraattisiin prosesseihin”. Tämä oli viittaus FBI'n tutkimukseen väitteille, että Venäjä murtautui Demokraattien kansallisen komitean (DNC) tietokonejärjestelmiin. Venäjän presidentti Vladimir Putin tietää, että on vaikeaa olla ehdoton hakkeroinnin suhteen, joten hän on voinut ivallisesti kieltää, että hänen hallituksellaan oli mitään osallisuutta murtautumisiin. Eräässä haastattelussa Putin sanoi: ”On tärkeää”, että DNC'n sähköpostien sisältö tehtiin julkiseksi.

Epäkunnioituksen taso Amerikkaa kohtaan on noussut siihen pisteeseen, jossa Obaman itsensä on täytynyt joutua tekemisiin sen kanssa. Matkallaan G-20 -ryhmän huippukokoukseen, Obamalla oli hyvin hankala alku kokoukseen. Kiinalaiset eivät sallineet portaikkoa ajettavaksi Air Force One'n pääoviaukolle, pakottaen hänet poistumaan koneen ”vatsassa” olevasta sivuovesta (door in the plane's belly). [Lisäksi Obamalle ei levitetty punaista mattoa koneen eteen, kuten muille valtionpäämiehille. Suom. huom.]

https://www.theguardian.com/world/video/2016/sep/04/barack-obama-forced-to-exit-from-ass-of-air-force-one-video

http://www.nytimes.com/2016/09/05/world/asia/china-obama-group-of-20-summit-airport-arrival.html?_r=0

https://www.rt.com/viral/358221-red-carpet-obama-g20/

Valkoisen Talon viranomaiset panivat kiistan syyksi kokemattomat, innokkaat turvallisuusviranomaiset mieluummin kuin minkään harkitun yrityksen nöyryyttää Mr. Obamaa. Mutta kuvat kiinalaisista vartijoista huutamassa toimittajille ja riitelemässä kansallisen turvallisuusneuvonantajan Susan E. Rice'n kanssa ovat vaikeita poisselitettäviksi.

Kaoottinen saapumisseremonia Kiinassa oli pieni täplä verrattuna solvauksiin, joita Obama vastaanotti Rodrigo Duterte'lta, Filippiinien presidentiltä. Duterte sanoi, että Obama on ”huoran penikka (son of the whore)” – kun hän sai tietää, että Amerikan presidentti aikoi kysyä häneltä huumekauppiaiden tappamisesta. Ruma henkilökohtainen purkaus pakotti Obaman peruuttamaan tapaamisen.

Amerikan asema on laskenut niin paljon, että ihmiset eivät edes tajua menneisyytemme suuruutta. Toisen maailmansodan jälkeen, USA omasi talouden, joka oli suurempi kuin kaikkien muiden maiden yhteensä. Vaikka Raamatun profetia ei ole tehnyt mitään selkeää mainintaa USA:sta, monet lopunajan kirjoittajat löytävät tarvetta sisällyttää Setä Samuli (Uncle Sam) profetiaan.

Kiitos osittain Obaman, niin ei tarvitse ihmetellä Amerikan profeetallista roolia. Tempauksen jälkeen, presidentillä tulee olemaan hyvin ansaittu etuoikeus seisoa jäljellejääneiden kanssa kokeakseen helvetin maan päällä. Hän voi sitten seistä ryhmäkuvan eturivissä tulevassa G-20 -ryhmän kokouksessa, ja omistaa kaiken siitä, mitä hän on hankkinut, kun loppuunmyi Amerikan. [Eli Barack Obama on maanpetturi. Suom. huom.]

”Joka kuopan kaivaa, se itse siihen lankeaa; ja joka kiveä vierittää, sen päälle se takaisin vyörähtää...Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” (Sananlaskut 26:27; Galatalaiskirje 6:7)

--Todd

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com