Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Aurinko laskemassa Amerikalle? – Jumalan tuomio tulossa pian?

Tässä David R. Reagan'in lyhyehkössä artikkelissa todetaan Amerikan kansallinen vaipuminen moraalisesti alaspäin viime vuosikymmeninä ja erityisesti 2000-luvulla, joka nyt on saavuttamassa sellaisen pisteen, ettei Jumalan tuomiolta voida todennäköisesti enää välttyä. Parhaillaan käytävä presidenttikilpa kahden moraalittoman henkilön välillä kahdesta pääpuolueesta osoittaa, että Yhdysvallat kansakuntana on tiensä päässä. Ei ole väliä sillä kumpi ehdokkaista, Trump vai Clinton, voittaa vaalin. Jumala ei tule siunaamaan kansakuntaa, joka on hyljännyt Hänet teoillaan. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

-----------------------

Aurinko laskemassa Amerikalle?
By Dr. David R. Reagan




Suomentajan huomautus: Tämä artikkeli on suomennettu David Reagan'in erinomaisesta lehdestä Lamplighter (syys-lokakuu 2016).

Ylläoleva yhdistelmäkuva havainnollistaa Jumalan tuomiota tälle kansakunnalle.

Riippumatta siitä kumpi henkilö voittaa presidentinvaalin, kansakuntamme on häviäjä. Kansakuntamme maallistuminen ja pakanallistuminen jatkuu.

Amerikka ei koskaan voi tulla enää suureksi, niin kauan kuin me jatkamme murhaten 3000 vauvaa päivässä ja jatkamme maailman täyttämistä pornolla ja rienaavilla, moraalittomilla ja väkivaltaisilla elokuvilla ja TV-ohjelmilla. Me olemme maaplaneetan moraalin saastuttaja ja ainut kansamme ja poliittisten johtajiemme huoli näyttää olevan talous ja työpaikat.

Emme pysty kohtaamaan totuutta, että Jumala ei tule siunaamaan talouttamme niin kauan kuin näytämme pitkää nenää Hänelle ja Hänen Sanalleen.

Niinpä korjaamme, mitä olemme kylväneet.

Meidän on valittava joko epärehellinen vallanhimoinen humanisti, joka ei osaa kertoa totuutta vaikka olisi pakko, tai mielettömän itsekäs, kunniaa etsivä hedonisti, jonka suu on kuin viemäri ja elämäntapa likainen.

Maamme johtava evankelikaalinen tiedottaja tänä päivänä on tri. Albert Mohler, Etelän baptistien teologisen seminaarin presidentti Kentucky'n Louisville'ssä. Hiljattaisessa pääkirjoituksessa hän esitti terävän havainnon koskien kansakuntamme murenevia moraalisia arvoja.

Hän kirjoitti, että vuonna 1976 Jimmy Carter'in ja Gerald Fordin välisen presidenttikampanjan aikana maamme evankelikaaliset johtajat raivostuivat, kun Carter'ista tuli historian ensimmäinen presidenttiehdokas, joka antoi haastattelun Playboy -lehdelle. 40 vuotta myöhemmin huomaamme, että meillä on evankelikaaliset johtajat, jotka kuolaavat ehdokkaaksi Donald Trump'ia — miestä, joka on esiintynyt Playboy -lehden kansikuvassa!

Sanon jälleen: siitä riippumatta kuka voittaa vaalin, Amerikka tulee jatkamaan hajoamistaan. Kysymys on vain siitä, millä nopeudella. Jos Clinton voittaa, vajoamisemme pimeyteen nopeutuu, koska hän sanoo pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi. Jos Trump voittaa, niin hajoamisemme ehkä hidastuu, mutta se tulee jatkumaan, sillä mitä hyvää voi tulla jumalattomalta johtajalta?

Kuten olen sanonut monesti ennenkin: ”Ainoa toivo Amerikalle on Jeesus.” Ja se merkitsee, että kansallamme ei ole toivoa, sillä me olemme kääntäneet selkämme Jeesukselle. Olemme hyljänneet sen Yhden, joka siunasi meitä niin voimallisesti. Olemme antaneet kansamme sydämen rahan jumalalle ja siinä meistä on tullut materialistinen ja hedonistinen kansa, joka huutaa itselleen Jumalan tuomiota.

Roomalaiskirjeen luvussa yksi Paavali hahmottelee yksityiskohtaisesti, kuinka Jumala käsittelee kapinallista kansakuntaa, jota on siunannut. Siinä on kolme vaihetta.

Ensin Jumala alentaa varjeluksensa muuria kansakunnan ympärillä ja sallii synnin lisääntyä (Room. 1:24-25). Tulos on seksuaalinen vallankumous, kuten se, joka tapahtui maassamme 1960-luvulla.

Jos kansa kieltäytyy katumasta, Jumala toteuttaa toisen askeleen taaksepäin, alentaa varjeluksen muuria edelleen ja homoseksuaalisuuden vitsaus pääsee irti (Room. 1:26-27). Se alkoi maassamme 1980 ja -90 luvuilla ja huipentui vuonna 2003, kun korkein oikeus kumosi homovastaiset lait ja siten laillisti homoseksuaalisen käyttäytymisen.

Jos kansa pysyy kapinassaan, Jumala toteuttaa kolmannen askeleen taaksepäin, alentaa varjeluksen muuria vieläkin enemmän ja hylkää heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan (Room. 1:28-32). Tässä olemme nyt. Tulimme siihen kesäkuun 26. päivänä 2016, kun korkein oikeus laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton iljetyksen.

Kunnian päivämme ovat ohi. Aurinko on laskemassa Amerikalle. Kukaan ei voi tehdä meitä uudelleen suureksi, paitsi Jeesus ja Hänet me olemme hyljänneet. Emme enää marssi Siioniin. Me kiidämme kohti tuhoa.

Kukaan ei tykkää kuulla tällaisia sanoja. Ihmiset ovat aina vihanneet profeetallisia ääniä, jotka kertovat totuuden. En väitä, että minulla olisi jokin erityinen sana Herralta. Minä vain tunnen Jumalan Sanan ja tiedän, mitä se opettaa siitä, kuinka Jumala käsittelee kapinallisia kansakuntia.

Sinä voit äänestää ”pienempää pahaa”, mutta olet petetty, jos uskot, että niin tehdessäsi pelastat kansakuntamme. ”Pienempi paha” voi hyvinkin osoittautua suurimmaksi petokseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com