Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Last Trumpet Newsletter -- Lokakuu 2016

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta lokakuun 2016 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXV    Issue X    October 2016

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Todellinen ja väärä rauha levottomassa maailmassa!
(True And False Peace In A Troubled World!)

”Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.”

1. Tessalonikalaiskirje 5:1-6

”Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.”

Genesis 11:6

”Vaikka tekisit pesäsi korkealle niinkuin kotka ja vaikka sen sija olisi tähtien välissä, minä syöksen sinut sieltä alas, sanoo Herra.”

Obadja 1:4

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”

Johannes 14:27


Tässä LTN:n numerossa teemme taas uuden vakavan tutkimuksen tämänpäivän ajankohtaisista tapahtumista. Maailma sellaisena kuin me tunnemme sen tänäpäivänä on täynnä suurta levottomuutta, epäjärjestystä, ja sekasortoa. Näemme maailman, joka huolimatta hämmästyttävistä kehitysaskelista, näyttää rapistuvan kovaa tahtia. Tämä syöksykierre jatkuu vaikka instituutiot, kuten Yhdistyneet Kansakunnat, lupaavat maailmanrauhaa ja turvallisuutta.

Syyskuun 21. päivänä 2016, Yhdistyneet Kansakunnat vietti 35. kansainvälistä rauhanpäivää (International Day of Peace). Tämän tapahtuman edeltävinä päivinä, YK:n pääsihteeri, Ban Ki-Moon, kehotti maailmaa hyväksymään vuotta 2030 koskevan agendansa kestävästä kehityksestä, väittäen, että nämä kunnianhimoiset tavoitteet, jotka pohjimmiltaan määräävät maailmanhallituksen perustamiseen, ovat rauhan ”rakennuspalikoita”. (1) ”Kestävä kehitys on välttämätöntä pysyvälle rauhalle, ja molemmat ovat riippuvaisia ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Kaikki meistä voivat olla kestävän kehityksen kannattajia”, Mr. Ban julisti. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Tänä kansainvälisenä rauhanpäivänä, ilmaise sitoutumisesi rauhaan ryhtymällä kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals eli SDG) puolustajaksi.” (2)

Samaan aikaan, pian virasta lähtevä Yhdysvaltain presidentti Barack Obama piti hänen viimeisen puheensa Yhdistyneiden Kansakuntien edessä 20. syyskuuta 2016. Tässä puheessa, Obama kehotti maailmaa omaksumaan globalistisen agendan. ”Ja niin minä uskon, että tällä hetkellä kaikki ovat valinnan edessä. Voimme valita jatkamalla sinnikkäästi eteenpäin kohti parempaa yhteistyön ja yhdentymisen mallia. Tai voimme vetäytyä maailmaan, joka on jyrkästi jakautunut, ja konfliktissa ikivanhojen kansakuntia ja heimoja ja rotuja ja uskontoja koskevien rajalinjojen kanssa”, Obama sanoi. Hän myöhemmin jatkoi sanoen, ”Voimme poistaa äärimmäisen köyhyyden vain, jos kestävän kehityksen tavoitteet, jotka olemme asettaneet, ovat enemmän kuin vain sanoja paperilla. Ihmisen kekseliäisyys antaa meille nyt kyvyn ruokkia nälkäisiä ja suo kaikille meidän lapsillemme – mukaanlukien meidän tytöillemme – koulutuksen, joka on perusta mahdollisuuksille maailmassamme. Mutta meidän täytyy laittaa rahamme sinne, minne suumme osoittavat. Ja voimme ymmärtää tämän instituution peruslupauksen – korvata sodan tuhot yhteistyöllä – vain jos suurvallat, kuten Yhdysvallat, hyväksyvät rajoitteita.” Toisessa osassa puhetta, Obama kertoi yleisölleen, että ”nuoret ihmiset tarvitsevat kansainvälisyyskasvatusta kukoistaakseen.” (3) On mielenkiintoista panna merkille, että viime kuukausina on kiertänyt huhuja, jotka väittävät Barack Obaman haluavan seuraavaksi Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeriksi. Kenties tämä Obaman puhe oli koe-osa. Hänen tavoitteensa ovat varmasti linjassa YK:n kanssa, ja me tiedämme, että YK tekee jatkuvasti töitä perustaakseen globaalin hallituksen.

Kuten on käynyt ilmi, Barack Obama ei ollut ainoa merkittävä hahmo, joka oli varattu syyskuun 20. päivänä 2016. Tuona päivänä paavi Franciscus liittyi muihin uskonnollisiin johtajiin Assisi'n kaupungissa, Italiassa, osallistuakseen tapahtumaan nimeltä World Day of Prayer for Peace (Maailman rukouspäivä rauhaa varten). Tapahtumaan otti osaa myös ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I idän ortodoksiuskonnosta, ja Justin Welby, joka on Canterbury'n arkkipiispa. (4) Kokouksessa oli myöskin läsnä johtajia islamista, juutalaisuudesta, ja buddhalaisuudesta. (5) Tässä tapahtumassa, paavi julisti, että ”maailma janoaa rauhaa”. (6)

Se mitä olen nähnyt ja kuullut paavi Franciscuksesta, niin uskon, että hän on mies, joka on päättänyt yhdistää maailman uskonnot. Silti, uskonnolliset johtajat ovat kokoontuneet vuosittain Assisi'ssa viimeisten 30 vuoden aikana, ja edelleen on syvällekäyvää puutetta maailmanrauhasta. Yhdistyneet Kansakunnat on viettänyt kansainvälistä rauhanpäivää 30 vuoden ajan ja ei ole vieläkään saanut rauhaa maailmaan. Rauhaa ei ole Syyriassa, rauhaa ei ole Irakissa, rauhaa ei ole Israelissa, rauhaa ei ole Afganistanissa, useilla Afrikan alueilla ei ole rauhaa, Venezuelassa ei ole rauhaa, ja edes Yhdysvalloissa ei ole rauhaa juuri nyt. Kuinka voimme aikaansaada rauhan? Maailman uskontojen yhdistäminen ei ole vastaus, eikä maailmanhallituksen perustaminen. Kuitenkin on olemassa todellinen Jumalan rauha, joka on erilainen kuin kovasti peräänkuulutettu maailmanrauha. Johanneksen luvussa 14:27, Jeesus sanoo meille, ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” Jos et ole vielä löytänyt tätä rauhaa, minä kehotan sinua kääntymään Jumalan puoleen, katumaan syntejäsi, ja omistamaan elämäsi Hänelle.

Vaikeita aikoja Amerikassa! (Perilous Times In America!)

Kun luemme tai katselemme uutisia Yhdysvalloissa, niin uutisotsikot, joita näemme, ovat melko ahdistavia. Todellakin, paikallisten uutislähetysten alkujutut kertovat usein lukuisista murhista ja väkivallanteoista. Monissa suurkaupungeissa tässä maassa, väkivaltarikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Tämä kehitys sai New York Times'in julkaisemaan jutun syyskuun 9. päivänä 2016, joka ilmoittaa, ”Murder Rates Rose in a Quarter of the Nation’s 100 Largest Cities (Murhaluvut nousseet neljänneksellä maan sadassa suurimmassa kaupungissa)”. Jutun mukaan, murhaluvut alkoivat nousta ylöspäin vuonna 2015, ja voimakkainta nousu on ollut Baltimore'ssa, Marylandin osavaltiossa; Chicagossa, Illinoisin osavaltiossa; Cleveland'issa, Ohion osavaltiossa; Houston'issa, Teksasin osavaltiossa; Milwaukee'ssa, Wisconsin'in osavaltiossa; Nashville'ssa, Tennesseen osavaltiossa; sekä Washington D.C:ssä. (7)

Edellä mainittu raportti osoittaa, että suuri osa rikollisuuden lisääntymisestä liittyy huumeisiin. Huhtikuussa 2015, kun Baltimore'n kaupunki Marylandin osavaltiossa kärsi mellakoista, ahkerat varkaat käyttivät tilaisuutta hyväkseen varastaen 315,000 lääkeannosta apteekeista ja lääkäriasemilta. Tämä kaikki tulvi markkinoille laittomien huumeiden kanssa, mikä puolestaan johti väkivaltarikoksiin kun kilpailevat ryhmittymät yrittivät parannella asemiaan Baltimore'n alueella. (8) Kuitenkaan huumeiden käyttö ei ole pelkästään suurten kaupunkien, kuten Baltimore'n tai Chicagon, ongelma. Oma kotikaupunkini, Beaver Dam, Wisconsin'in osavaltiossa, joka sijaitsee vain 90 minuutin ajomatkan päässä Milwaukee'sta, kärsii nyt heroiinin väärinkäytön haitallisista vaikutuksista. Kahden ihmisen kuoleman seurauksena, jotka ottivat yliannostuksen heroiinia alkuvuonna 2016 Beaver Dam'issa, sekä kahden muun kuolemantapauksen johdosta piirikunnan rajojen sisäpuolella, Dodge'n piirikunnan sheriffi Dale Schmidt oli sanonut, ”Tämä koskee kaikkia teineistä aina niihin ihmisiin, jotka ovat viisissäkymmenissä. Olemme ehdottomasti nähneet kasvua. En ole koskaan nähnyt tilannetta näin pahana.” Tämä tavallisesti hiljainen Wisconsin'in alue koki kaksikymmentä kuolemantapausta heroiinin yliannostusten vuoksi vuonna 2015. (9)

Samaan aikaan rotujännitteet Yhdysvalloissa ovat käsin kosketeltavia. Tämä jännite on pahentunut syyskuussa 2016 kun kaksi mustaa miestä ammuttiin kuoliaaksi poliisin toimesta. Ensimmäinen tapaus sattui 16. syyskuuta 2016 Tulsa'ssa, Oklahoman osavaltiossa, kun valkoinen naispuolinen poliisi selittämättömästi ampui kuoliaaksi aseistamattoman 40-vuotiaan mustan miehen nimeltä Terence Crutcher kun hänen autonsa oli tyhjäkäynnillä ajotiellä. Tämä ampumisen jälkimainingeissa, konstaapeli Betty Shelby'a on syytetty ensimmäisen asteen taposta. (10)

Toinen ampuminen tapahtui 20. syyskuuta 2016 Charlotte'ssa, Pohjois-Carolinan osavaltiossa. Raporttien mukaan, 43-vuotias musta mies nimeltään Keith Lamont Scott ammuttiin kuoliaaksi mustan poliisin toimesta kieltäydyttyään toistuvista kehotuksista pudottaa kantamansa ase. (11) Ampuminen johti väkivaltaisiin mellakoihin ja mielenosoituksiin Charlotte'ssa, jota kesti ainakin kolme yötä. Yhtä mielenosoittajaa kuulemma ammuttiin toisen mielenosoittajan toimesta Charlotte'ssa syyskuun 21. päivänä 2016, ja lopulta hän kuoli. (12) Vastauksena rähinään, Pohjois-Carolinan kuvernööri Pat McCrory aktivoi kansalliskaartin, ja mellakkapoliisi oli myös käytettävissä hillitsemään väkivaltaa. (13) ”Aiomme olla paljon proaktiivisempia. Teimme 44 pidätystä viime yönä, koska emme aio sietää tämmöistä käyttäytymistä”, julisti Charlotte'n poliisipäällikkö Kerr Putney. (14)

Valitettavasti vallitseva rotujännite Amerikassa ruokkii vihaa jälleen kerran. Esimerkiksi mies, joka väitti olevansa sen miehen veli, jota ammuttiin Pohjois-Carolinassa, esiintyy videolla, joka nousi esille Internetissä. Tällä videolla miehen kuullaan sanovan, ”Tietäkää, että kaikki valkoihoiset ovat (voimasana) paholaisia. Kaikki valkoiset poliisit ovat (voimasana) paholaisia ja valkoihoisia.” (15) Tämä lausunto annettiin huolimatta siitä tosiasiasta, että poliisi, joka oli osallisena ampumisessa, Brentley Vinson, on musta mies. (16)

Kun Barack Obamasta tuli ensimmäinen musta presidentti Yhdysvalloissa, monilla ihmisillä oli odotuksia, että hän olisi johtaja, joka yhdistää maan ja lievittää rodullisesti motivoitunutta riitaa. Kumma kyllä, siitä lähtien kun Obamasta tuli presidentti vuonna 2009, Yhdysvalloissa on ollut ainakin kymmenen rotumellakkaa, ja on tullut yhä yleisemmäksi nähdä kansalliskaartin sotilaiden partioivan katuja Amerikan suurimmissa ja epävakaimmissa kaupungeissa. Vuonna 2016, mellakoita puhkesi Charlotte'ssa, Pohjois-Carolinan osavaltiossa; Milwaukee'ssa, Wisconsin'in osavaltiossa; ja St. Paul'issa, Minnesotan osavaltiossa. Viime vuosina, mellakoita on ollut sellaisissa paikoissa, kuten Baltimore'ssa, Marylandin osavaltiossa ja Ferguson'issa, Missouri'n osavaltiossa. (17) Näyttää siltä, että on olemassa voimia kulissien takana, jotka ovat päättäneet murtaa Yhdysvallat ja muuttaa maan mieleisekseen. Raportin mukaan Washington Times'issa, näihin voimiin sisältyy elitisti ja miljardööri George Soros, joka on salaa antanut rahoitusta mielenosoituksille taustakanaviensa kautta mennen ajassa taaksepäin Ferguson'in mellakoihin vuonna 2014. (18) Ehkäpä se on suunnitelma luoda järjestys kaaoksesta. Joka tapauksessa tiedämme, että saatana rakastaa katsoa kun ihmiset tuhoavat toisiaan, ja hän on lopulta eteenpäin vievä voima vihan takana, joka on niin yleistä maailmassamme nykyään.

Onko Hillary Clintonin terveydessä kyseenalaistamista? (Is Hillary Clinton’s Health in question?)

Monen kuukauden ajan on ollut spekulaatiota, että Yhdysvaltain presidenttiehdokas Hillary Clinton kärsii vakavista terveysongelmista. Ihmiset ovat pohtineet, josko tämä on todellinen syy sille, miksi hän on vältellyt pitämästä lehdistötilaisuuksia ja on usein haluton puhumaan toimittajien kanssa. Useimmiten valtamedian uutislähteet eivät kata näitä huhuja. Itseasiassa, eräs toimittaja, joka aikaisemmin kirjoitti liberaalille uutiskanavalle nimeltä Huffington Post, erotettiin toimestaan elokuun lopulla 2016 sen jälkeen kun hän kirjoitti kaksi artikkelia, joissa kyseenalaistettiin Clintonin terveys. ”Olen kirjoittanut satoja juttuja, jättänyt julkaistavaksi satoja juttuja vuosiltani toimittajana ja asiantuntijana, ja koskaan näin ei ole tapahtunut”, sanoi reportteri David Seaman. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Pari kertaa menneisyydessä, minulla on ollut oikeudellisia ongelmia jonkin asian kanssa, josta olen raportoinut, niin että oli keskustelua jostakin, josta raportoin... mutta he eivät tuosta vaan tuhonneet artikkeleita, hävittäneet niitä Internetistä ja peruuttaneet kirjoituslupaani. Rehellisesti sanoen, en ole koskaan nähnyt mitään tällaista, ja tätä tapahtuu Yhdysvalloissa vuonna 2016. Se on peittelemättä hyytävää. Olen hieman peloissani.” (19) Se oli varmasti ällistyttävää, että nämä raportit litistettiin niinkin nopeasti, mutta se ei ole yllättävää ottaen huomioon Hillary Clintonin mieltymyksen vaientaa kaikki vastustavat äänet keinolla millä hyvänsä.

Tapahtumat, jotka tulivat tietoon syyskuussa 2016, kuitenkin pakottivat median raportoimaan Clintonin kunnosta. Ensimmäinen näistä tapahtumista sattui syyskuun 5. päivänä 2016, kun Hillary Clinton piti puheen Cleveland'issa, Ohion osavaltiossa. Kun hän aloitti puheenvuoronsa, Clintonia häiritsi sitkeä yskä, joka yksinkertaisesti ei kadonnut pitkähköön aikaan. Clinton syytti yskänkohtauksestaan allergiaa ja vieläpä sanoi yleisölle, ”Joka kerta kun ajattelen (Donald) Trump'ia, tulen allergiseksi.” Hänen äänensä pysyi värisevänä ja heikkona puheensa aikana, ja MSNBC'n uutisankkuri Ari Melber oli sanonut, ”Hänellä oli aikamoinen yskänkohtaus. Se oli yksi pahimmista yskänkohtauksista, joita olen nähnyt hänellä. (20) Tietenkin jokaisella on yskänkohtauksia toisinaan, joten se seikka, että Clinton kärsi sellaisesta, ei välttämättä tarkoita sitä, että hän on huonossa kunnossa. Kuitenkin, alle viikon kuluttua, Clintonin terveys tuli jälleen kyseenalaiseksi, kun hän osallistui muistotilaisuuteen New Yorkissa syyskuun 11:ntenä 2016. Raporttien mukaan, Clinton joutui jättämään tapahtuman varhain, koska hän tunsi itsensä kuumeiseksi. Kun Salaisen Palvelun agentit yrittivät saattaa häntä ajoneuvoon, hän pyörtyi. Agentit olivat sitten pakotettuja kantamaan hänet ajoneuvoon samalla kun toivoivat välttävänsä ei-toivottua huomiota, mutta tämä koko fiasko napattiin videolle ja se on laajasti yleisön katsoma kaikkialla maailmassa. Clintonin pyörtymisepisodin jälkimainingeissa, hänen lääkärinsä, Lisa R. Bardack, antoi lausunnon sanoen, ”Ulkoministeri Clintonilla on ollut yskää liittyen allergioihin. Perjantaina, hänen pitkittyneen yskänsä seuranta-arvioinnin aikana, hänellä todettiin keuhkokuume. Hänet laitettiin antibioottikuurille, ja neuvottiin lepäämään ja muokkaamaan aikatauluaan. Ollessaan tämän aamun tapahtumassa, hän tuli kuumeiseksi ja kuivaksi. Olen juuri tutkinut hänet ja hän on nyt nesteytynyt uudelleen ja toipunut hienosti.” (21) Clintonin kommelluksen New Yorkissa jälkeen, valtamedia alkoi vihdoin kyseenalaistaa hänen terveyttään. Uutisotsikko Washington Post'ista, joka julkaistiin 11. syyskuuta 2016, julistaa, ”Hillary Clintonin terveydestä tuli juuri todellinen ongelma presidentinvaalikampanjassa.” (22) Tietysti tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Clinton on pyörtynyt. Loppuvuonna 2012, Clinton pyörtyi, sai aivotärähdyksen, ja hänellä todettiin lopulta vakava verenhyytymä. (23) Kenties Clintonin syntien ja petoksen taakka vaikuttavat hänen terveyteen. Epäilemättä yrityksiä on tehty Clintonin ja hänen kampanjaväkensä taholta kätkemään totuus hänen kunnostaan, mutta totuus tuntuu aina tulevan lopulta ilmi.

”Vaikka sijasi olisi tähtien välissä” (“Though Thou Set Thy Nest Among The Stars”)

Elämme nykyään maailmassa, joka kehittyy jatkuvasti epätavallisen teknologian ja hämmästyttävien kykyjen avulla. Kuitenkin joskus yhteiskunta voi kehittyä liian pitkälle. Genesiksen 11. luvussa, me saamme tietää, että maailmanhallitus on vallinnut kerran. Tämä oli kehittynyt yhteiskunta, jossa jokainen puhui samaa kieltä, ja ihmiset olettivat, ettei ollut mitään, mikä voisi pysäyttää heidät. Se oli tuolloin, kun nämä ihmiset päättivät rakentaa Baabelin tornin, joka heidän mukaansa saavuttaisi taivaan ja siten estäisi Jumalaa tuhoamasta heitä uudella vedenpaisumuksella, jollaisen Hän oli aiheuttanut Nooan päivinä. Se oli tässä vaiheessa, kun Jumala katsoi alas ihmisen pyrkimyksiin, ja Hänen reaktionsa löydetään Genesiksen luvusta 11:6, joka kertoo meille, ”Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.” Se oli tässä vaiheessa, kun Jumala teki päätöksen hajottaa ihmiset sekoittamalla heidän kielensä, ja sitten Hän edelleen korosti tätä erottamista jakamalla maaplaneetan maamassan. Me elämme nykyään maailmassa, jossa teknologia on uudelleen yhdistämässä maailman ja poistamassa kielimuureja.

Jälleen kerran, ihminen kurkottelee tähtiin, niin sanotusti, olettaen, että jopa keskiverto mies tai nainen voi pian käydä ulkoavaruudessa. Itseasiassa, Jeff Bezos'illa, joka on maankuulun Internet-jälleenmyyjän nimeltä Amazon.com tunnettu perustajahahmo, on tavoitteita, jotka menevät paljon pidemmälle kuin kirjojen, elektroniikan, kodinkoneiden, elintarvikkeiden, ja taloustavaroiden myyminen. Amazon'in lisäksi, Mr. Bezos omistaa myös avaruustutkimusyrityksen nimeltä Blue Origin. Tämä yhtiö on jo laukaissut raketteja avaruuteen, ja suunnitteilla on kehittää erityisiä kuljetuksiin soveltuvia kapseleita avaruusmatkailua varten, joka mahdollistaa turistien seikkailla planeettamme ulkopuolella ensimmäistä kertaa. Uskomattomasti odotettavissa on, että Blue Origin'illa on nämä avaruuskulkuneuvot valmiina vuoteen 2018 mennessä. Mr. Bezos'in toiveena on, että ihmiskunta tulee joskus laajentumaan yli maapallon rajoitteiden. ”Toivoisin että aurinkokunnassa olisi biljoona ihmistä. Mieti, miten siistiä se olisi. Sinulla olisi tuhat Einsteinia milloin tahansa – ja enemmänkin. Olisi niin paljon dynaamisuutta kaikella tuolla ihmisälykkyydellä. Mutta et voi tehdä tätä Maan resursseilla tai Maan energialla. Joten jos todella haluat nähdä tällaisen dynaamisen sivilisaation laajentuessamme halki aurinkokunnan, sinun täytyy selvittää, miten liikkua turvallisesti ja käyttää hyväksi resursseja, joita saat kerättyä avaruudessa”, Bezos sanoi. (24) Tämä suunnitelma on tietysti varsin kunnianhimoinen, ja se kuulostaa liian mielikuvitukselliselta uskoa todeksi, mutta miehet, kuten Jeff Bezos, uskovat, että tällaiset suunnitelmat tulevat todellakin olemaan mahdollisia jonakin päivänä. Voisiko tämä olla ihmisen toinen yritys vetää nenästä Jumalaa? Ehkä he ajattelevat, että jos maapallo tuhotaan, he voivat yksinkertaisesti siirtyä avaruuteen. Ottaen huomioon ihmiskunnan kyvyttömyyden elää rauhanomaisesti maan päällä, niin ehkä tavoitteet laajentua avaruuteen eivät olekaan niin hyvä idea. Kun pohdin tätä ajatusta, en voi olla ajattelematta sanoja, jotka löydämme Obadjan kirjan luvusta 1:4, joka julistaa, ”Vaikka tekisit pesäsi korkealle niinkuin kotka ja vaikka sen sija olisi tähtien välissä, minä syöksen sinut sieltä alas, sanoo Herra.”

Ihmisen liikennöinti saattaa pian muuttua ikiajoiksi! (Human Transportation May Soon Change Forever!)

Viime kuun LTN:n numerossa, kävimme läpi jotakin siitä nopeasta kehityksestä, jota on nyt tapahtumassa itsenäisten ajoneuvojen tai kuskittomien autojen alalla. Jos luit viime kuun numeron, olet varmaan hyvin tietoinen siitä, että itsenäisen ajoneuvon taksipalvelua ollaan nyt testaamassa Singapore'ssa, ja matkapalveluyritys nimeltä Uber testaa kuskittomia autoja Pittsburgh'issa, Pennsylvanian osavaltiossa. Siis kuinka lähellä me olemme, jotta tällaiset ajoneuvot saavuttaisivat valtavirran? Olemme niin lähellä tätä tulevaa todellisuutta, että Yhdysvaltojen liittohallitus on antanut uudet ohjeet tällaisten ajoneuvojen käytölle tässä maassa. ”Sanomme, että kun tietokoneohjelmisto ajaa ajoneuvoa, niin se on alue, jota aiomme säännellä. Kun ihminen ajaa ajoneuvoa, perinteiset lait, joita on perinteisesti sovellettu, ovat edelleen voimassa”, totesi liikenneministeri Anthony Foxx. Hallitus on luvannut nopeuttaa lupapyyntöjen käsittelyä ajoneuvo- ja teknologiayrityksiltä ja kiirehtii ohjeiden antamisessa, miten käyttää uutta itsenäistä ajoneuvoteknologiaa. (25) Ikonimainen Ford Motor Company suunnittelee käyttävänsä kuskittomia autoja viedäkseen työntekijöitä joka puolelle tehtaitaan aloittaen vuonna 2018. Lisäksi he aikovat luovuttaa tällaisia ajoneuvoja suurelle yleisölle vuonna 2021. ”Harppauksilla tässä teknologiassa on potentiaalia parantaa turvallisuutta teillämme ja vähentää ruuhkia taajamissa. Myöskin odotamme innolla yhteistyötä muiden maiden kanssa alueilla, jotka täydentävät tätä kansallista kehystä”, Ford sanoi lausunnossa. (26)

Kun ihmiset kuulevat kaikkea tätä puhetta kuskittomista autoista, he saattavat ajatella, että se on vain epätavallinen uutuus, joka ei koskaan todella tule muotiin. Kuitenkin, valtavirran uutismediakanava nimeltä Bloomberg julkaisi hiljattain jutun pahaenteisellä otsikolla, joka julistaa, ”Get Ready for Freeways That Ban Human Drivers (Valmistaudu moottoriteihin, jotka kieltävät ihmiskuskit)”. (27) Artikkelin mukaan, se on täysin odotettavissa, että ihmiset pakotetaan käyttämään itsenäisiä ajoneuvoja tulevaisuudessa ja heidän ei enää sallita ajaa itse! ”Kaupunkien keskustoissa, et halua ei-automaattisia ajoneuvoja: ne vain pilaisivat koko idean älykkäästä kaupungista. Se tekee siitä tyhmän kaupungin”, arveli Kristin Schondorf, joka toimii konsulttina asiantuntijapalveluyrityksessä nimeltä EY. (27) On jopa ehdotettu, että 150 mailin matkaosuudelta pitkin Interstate Highway 5'sta, joka kulkee Seattle'sta, Washingtonin osavaltiosta, Vancouver'iin, Brittiläisessä Kolumbiassa, kiellettäisiin kaikki ihmiskuskit. ”Ongelmat kuskien kanssa, jotka eivät ole valppaina tai tulevat uneliaiksi tai humaltuvat, ovat todella kypsiä itsenäisille ajoneuvoille suoriutumaan paremmin työstä kuin ihmiset”, julisti Ron Medford, joka on turvallisuusjohtaja Googlen itseajavien autojen osastolla. (28) Hänen vertaistoverinsa toistivat tätä näkemystä. ”Pitkällä tähtäimellä, nämä ajoneuvot ajavat paremmin kuin kukaan ihminen mahdollisesti kykenee. Emme ole siinä pisteessä vielä, mutta pääsemme siihen pikemmin kuin uskommekaan”, väitti Danny Shapiro, vanhempi johtaja Nvidia Corporation'issa. (29) Lopuksi, Raj Rajhumar'ia, joka on yksi johtajista General-Motors-Carnegie Mellon'in autonomisen ajon yhteistutkimuslaboratoriossa, siteerattiin sanomasta, ”Ohjauspyörän takana, olemme vain ihmisiä ja meidän odotetaan tyrivän. Tulee ajankohta, jolloin meitä pitäisi kieltää ajamasta.” (30)

Maailma, jossa ihminen ei enää saa ajaa ajoneuvoja, olisi ihanteellinen paikka ahdistavalle maailmanhallitukselle. Pohjimmiltaan ihmiset olisivat luovuttamassa itsemääräämisoikeuttaan koneelle. Pääsemmekö todella määränpäähämme vai emme riippuisi yhtäkkiä siitä sallittaisiinko meidän mennä sinne, mihin halusimme mennä. Olisi myös varmasti mitä vaikeinta elää irti verkosta pois Ison Veljen katseilta. Silti, tämä voisi olla maailmamme tila hyvinkin pian.

Lopuksi, on olemassa monia asioita, joita tapahtuu tässä maailmassa, jotka saavat aikaan suurta ahdistusta. Elämme levottomassa maailmassa. Vaikka en tiedä, mitä tulevaisuus voi pitää sisällään, tiedän, että lopulta, Jumala hallitsee. Löydän suurta lohtua Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen sanoista. Johanneksen luvussa 16:33 Hän sanoo meille, ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” Huomaa Jeesuksen varoittavat sanat, että meillä tulee olemaan ahdistus, mutta Hän myöskin kertoo, että meillä on sisäinen rauha samanaikaisesti. Herran Jeesuksen Kristuksen rauha ei ole sama rauha, josta he puhuvat YK:ssa. Se on rauha, jota ei voida riittävästi selittää sanallisesti. Sillä kuten Filippiläiskirjeen luvussa 4:7 sanotaan, ”Ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.”

Kiitos teille kaikille yhtämittaisesta tuestanne tälle ministeriölle. Emme voisi tehdä sitä, mitä teemme, ilman apuanne. Jumalan armosta, jatkamme tätä palvelutyötä, joka alkoi niin monta vuotta sitten, niin kauaksi aikaa kuin mahdollista. Jos teillä on mitä tahansa rukouspyyntöjä, voitte lähettää niitä meidän suuntaan vanhanajan kirjepostilla tai sähköpostitse. Suomme aina kullekin rukouspyynnölle yksilöllistä huomiota. Tiedämme, että Jumala kuulee meitä, kun me kutsumme Häntä. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. UN News Centre, September 16, 2016, By UN News Centre, http://un.org.
02. Ibid.
03. Time Magazine, September 20, 2016, By Katie Reilly, http://time.com.
04. PBS News, September 23, 2016, By PBS News, http://pbs.org.
05. Ibid.
06. AFP, September 20, 2016, By Catherine Marciano and Ella Ide, Assisi, Italy.
07. The New York Times, September 9, 2016, By Haeyoun Park and Josh Katz, http://nytimes.com.
08. Ibid.
09. Fond du Lac Reporter, March 14, 2016, By Nate Beck, http://fdlreporter.com.
10. Associated Press, September 22, 2016, By Associated Press, Tulsa, OK.
11. The Washington Post, September 21, 2016, By Cleve R. Wootson Jr., Derek Hawkins, and Lindsey Bever, http://washingtonpost.com.
12. CBS Local News, September 22, 2016, By CBS Local News, http://newyork.cbslocal.com.
13. ThinkProgress, September 22, 2016, By Alan Pyke, http://thinkprogress.org.
14. AFP, September 21, 2016, By Michael Mathes, Charlotte, NC.
15. The Blaze, September 21, 2016, By Chris Enloe, http://theblaze.com.
16. Charlotte Observer, September 21, 2016, By Langston Wertz Jr., Rick Rothacker, and Maria David, http://charlotteobserver.com.
17. The Daily Caller, September 24, 2016, By Justin Caruso, http://dailycaller.com.
18. The Washington Times, January 14, 2015, By Kelly Riddell, http://washingtontimes.com.
19. The Daily Caller, August 29, 2016, By Christian Datoc, http://dailycaller.com.
20. Real Clear Politics, September 5, 2016, By Ian Schwartz, http://realclearpolitics.com.
21. NBC News, September 11, 2016, By Monica Alba, Kristen Welker, Ali Vitali, and Hasani Gittens, http://nbcnews.com.
22. The Washington Post, September 11, 2016, By Chris Cillizza, http://washingtonpost.com.
23. Ibid.
24. The Washington Post, September 15, 2016, By Christian Davenport, http://washingtonpost.com.
25. The Detroit News, September 20, 2016, By Melissa Nann Burke and Michael Wayland, http://detroitnews.com.
26. Ibid.
27. Bloomberg News, September 22, 2016, By Keith Naughton, http://bloomberg.com.
28. Ibid.
29. Ibid.
30. Ibid.


Tietääksesi enemmän palvelutyömme historiasta ja perustajastamme, pastori David J. Meyer'istä, vieraile osoitteessa http://pastormeyer.org.

Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

Tämä uutiskirje on tehty mahdolliseksi tukijoittemme ystävällisillä lahjoituksilla. Jos haluat auttaa meitä, voit lähettää avustuksesi meidän postiosoitteeseen tai lahjoittaa verkossa osoitteessa http://lasttrumpetnewsletter.org/donate.

Meidän uusi musiikki-CD nimeltä ”Victory in Jesus (Voitto Jeesuksessa)” on nyt saatavilla. Saadaksesi lisätietoa vieraile osoitteessa http://ltmstudios.org/music.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com