Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 12. tammikuuta 2017

Kaksi suurinta profeetallista liipaisinta vuonna 2017, jotka molemmat tähtäävät Jerusalemiin!

Tässä tuore viime sunnuntain Lähi-idän profetiapäivitys pastori J.D. Farag'ilta, joka keskittyy lähinnä kahteen profeetalliseen asiaan, jotka voivat tänä vuonna olla ”game changer” (pelinmuuttaja) koskien Israelia ja Lähi-itää. Nämä Jerusalemia koskettavat profeetalliset liipaisimet voivat sytyttää jopa 3. maailmansodan, juuri sen, josta 33. asteen vapaamuurarikuningas Albert Pike sai saatanallisen näyn 1800-luvulla. Pastori Farag lainaa ajankohtaisia uutisjuttuja, jotka osoittavat tilanteen vakavuuden. Samalla kun Antikristus on jo ilmestynyt (näin luulen), niin Jeesuksen Kristuksen takaisintulon hetki tempaamaan morsiusseurakuntansa voi olla hyvinkin lähellä (Ilm. 3:10)! Maranatha! Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

--------------------------

Mid-East Prophecy Update January 8th, 2017


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 8.1.-17. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2017-01-08.pdf

Pastori J.D. puhuu siitä, mitkä voivat hyvinkin olla kaksi suurinta profeetallista liipaisinta vuonna 2017, joista molemmilla on Israel, nimittäin Jerusalem napakymppinä tähtäimen keskellä.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan kiinnittää huomionne siihen, mitkä voivat hyvinkin olla suurimpia profeetallisia liipaisimia vuonna 2017.
- Suonet anteeksi metaforan, mutta mielestäni luodit ovat patruunapesässä, ja se on vain ajan kysymys ennenkuin liipaisimesta vedetään.
- Seuraavaksi on sitä, minkä väittäisin olevan kaksi suurinta liipaisinta, joilla molemmilla on Israel, nimittäin Jerusalem maalitaulunsa keskuksena.
Ensimmäinen profeetallinen liipaisin on tuleva Lähi-idän rauhankonferenssi vain seitsemän päivän päässä tästä hetkestä Ranskan pääkaupungissa Pariisissa, jolloin 70 maata kokoontuvat koskien YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa nro 2334, joka hyväksyttiin yksimielisesti vasten Obaman Yhdysvaltojen pidättäytymistä äänestyksestä. Satuin lukemaan mitä mielenkiintoisinta artikkelia, jonka julkaisi Breaking Israel News, jossa esitetään kysymys, ”Did Obama Just Set Off Gog and Magog? (Käynnistikö Obama juuri Googin ja Maagogin sodan?)” Lunastuksen puolestapuhuja Eli Soble yhdisti Yhdysvaltain pidättäytymisen viimeisimmästä Israel-vastaisesta YK:n turvallisuusneuvoston äänestyksestä messiaanisten päivien suursodan aattoon videolla, joka on levinnyt vauhdilla julkaisunsa jälkeen Facebookissa joulukuun 26. päivänä 2016. Tällä videolla, jota on käyty katsomassa yli 26,000 kertaa, Soble väittää, että se on ”merkki lunastuksesta, merkki siitä, että Messias (Moshiach) on lähellä” kun kansakunnat yrittävät ottaa Jerusalemin ja Israelin pois juutalaisilta. ”Suuri juutalainen profetia Googista ja Maagogista on...viimeinen suuri este ennenkuin pääsemme lunastukseen, ja se on näyttäytymässä, se on toteutumassa, aivan silmiemme edessä”, Soble ilmoitti. Hän mainitsi äskettäisen uutisartikkelin Reuters'issa koskien tulevaa Lähi-idän rauhankonferenssia, joka on määrä järjestää 15. tammikuuta Ranskassa. ...Soble selitti, että Toora katsoo sanonnan ”70 kansakuntaa” symbolisoivan maailman kaikkia kansakuntia, vaikka todellinen määrä olisi enemmän kuin 70. Soble toisti juutalaisen opetuksen, että Assyrian kuninkaan Sanherib'in oletettiin olevan Goog kun hän nousi Jerusalemia vastaan kuningas Hiskian aikoina. Hän kutsui Sanherib'ia peittelemättömästi ateistiksi ja narsistiksi. Ilman että olisi todella osoittanut suoraan sormella, Soble totesi, että presidentti Obaman äskettäinen liike YK:n turvallisuusneuvostossa herättää kaikuja Sanherib'in narsistisesta viasta. ...Kuten Soble kuvaili sitä, ”pakanat keksivät suunnitelman vallata Eretz Yisrael (Israel) ja Hashem (Jumala) vaikeuttaa heidän suunnitelmiaan ja se johtaa Messiaan (Moshiach) ilmestymiseen.” Soble rohkaisi katsojiaan ymmärtämään, että tämä YK:n äänestys, ja tuleva kokous Ranskassa, ovat osa messiaanista prosessia ja ei pitäisi erehtyä luulemaan, että ne ovat puhtaasti poliittisia manöövereitä. ...Hän päättää optimistiseen huomautukseen, muistuttamalla ihmisille, että ”Messias on hyvin lähellä, lunastus on hyvin lähellä. Meidän on rohkaistuttava ja oltava iloisia ja kehitettävä itseämme niin paljon kuin pystymme... ja kasvettava hyvyydessä ja ystävällisyydessä yhteydessä Messiaaseen.”

Toinen profeetallinen liipaisin on USA:n suurlähetystön siirtäminen Jerusalemiin, mistä on osoituksena tämä Jerusalem Post'in raportissa oleva uhkaus 'Verenvuodatuksesta, joka seuraa jos Trump siirtää USA:n suurlähetystön Jerusalemiin'. Raportin mukaan, palestiinalaiset aloittavat uuden väkivaltaisen kansannousun jos Donald Trumpin virkaanastuva Valkoisen Talon hallinto uudelleensijoittaa USA:n suurlähetystön Israelissa Tel Aviv'ista Jerusalemiin, vanhempi Fatah'in virkamies ilmoitti tällä viikolla haastattelussa, jonka MEMRI käänsi. ”Uskon, että mikä tahansa Amerikan typeryyden teko sytyttää palestiinalaisalueet”, Fatah'in keskuskomitean jäsen Sultan Abu al-Einein sanoi Egyptin Alghad TV:lle sunnuntaina. Al-Einein, palestiinalaishallinnon presidentin Mahmoud Abbas'in avustaja, myöskin viittasi Israelin ”ylimielisyyteen” ja siirtokuntatoimintaan yhdessä Yhdysvaltain mahdollisen manööverin kanssa, jotka provosoisivat palestiinalaisia väkivaltaan. ”Meidän täytyy valmistautua vastakkainasetteluun uuden Yhdysvaltain hallinnon kanssa, joka on selvästi ja häpeilemättömästi julistanut, että Israel ja sen siirtokunnat ovat oikeutettuja ja laillisia”, hän vakuutti. Palestiinalaisviranomainen väitti, että Washington ja Jerusalem ”tulevat kantamaan vastuun verenvuodatuksesta palestiinalaisalueilla.”

Ynet News'in mukaan, Jordania toistelee tätä uhkaa sanoen, että USA:n suurlähetystön siirtäminen Jerusalemiin on 'punainen viiva'. Jordanian hallituksen tiedottaja varoitti torstaina ”katastrofaalisista” jälkiseurauksista jos vastavalittu presidentti Donald Trump toteuttaa kampanjalupauksensa siirtää Yhdysvaltain Israelin-suurlähetystö Jerusalemiin. Tällainen toimenpide voisi vaikuttaa Yhdysvaltojen ja alueellisten liittolaisten suhteisiin, käsittäen Jordanian, tiedotusministeri Mohammed Momani kertoi The Associated Press'ille, käsittelemällä aihetta julkisesti ensimmäistä kertaa. Suurlähetystön siirto olisi ”punainen viiva” Jordanialle, joka ”raivostuttaisi islamilaisten ja arabien kadut” ja toimii ”lahjana ääriaineksille”, hän sanoi, lisäten, että Jordania käyttäisi kaikkia mahdollisia poliittisia ja diplomaattisia keinoja yrittääksen estää tällaisen päätöksen. Yhdysvallat pitää länsimielistä Jordaniaa tärkeänä liittolaisena sekasortoisessa Lähi-idässä. Hashemiitti-kuningaskunta on keskeinen jäsen USA:n johtamassa sotilaallisessa liittoumassa ISISiä vastaan naapurimaissaan Irakissa ja Syyriassa, ja Jordania ylläpitää hienovaraisia turvallisuussuhteita Israelin kanssa. Jordanialla on myös panoksensa Jerusalemissa, toimien islamin kolmanneksi pyhimmän paikan valvojana kaupungin itäisellä sektorilla. Israel valtasi Itä-Jerusalemin Jordanialta vuonna 1967 ja liitti sen pääkaupunkiinsa. Se on koti juutalaisten pyhimmälle paikalle – Länsimuurille. Jordanian ministeri Momani sanoi, että USA:n suurlähetystön siirtämisellä Jerusalemiin ”tulee olemaan katastrofaaliset vaikutukset useilla tasoilla, mukaan lukien alueellinen tilanne.” Hän sanoi, että alueen valtiot todennäköisesti ”miettivät erilaisia juttuja ja askeleita, joihin niiden pitäisi ryhtyä estääkseen tätä tapahtumasta.”

Muuten, epäilemättä olette kuulleet terrorihyökkäyksestä Fort Lauderdale'ssa Floridan lentokentällä perjantaina, mutta mitä ette ehkä ole kuulleet, on se, että terroristi oli muslimi, kuvattu tässä yllään palestiinalainen keffiyeh (perinteinen arabialainen päähine), joka on vaatekappale, jonka teki tunnetuksi palestiinalainen terroristijohtaja Jasser Arafat. Lisäksi huomaa, että hän pitelee sormeaan asennossa, joka on tavallista ISISin jäsenille.

- Ehdotan, että kun, ei jos, näistä ja monista muista liipaisimista vedetään, profetiat toteutuvat nopeasti ja yllättäen.
- On neljä erityistä profetiaa, joiden näen olevan pelissä tänään, niin että ne ovat kaikki yksissä neuvoin toistensa kanssa.
- Ensimmäinen on Jesaja 17 koskien Syyriaa, jonka näen katalysaattorina Hesekielin luvun 38 profetialle liittyen Venäjään ja Iraniin.
- Sopusoinnussa Jesajan luvun 17 ja Hesekielin luvun 38 profetioiden kanssa on Sakarjan luvun 12 profetia ja samoin Daniel 9:27'n profetia.
- Syy, miksi näen nämä kaikki profetiat yksissä tuumin toistensa kanssa, on se, että koko maailmalla on pakkomielle Jerusalemiin.
- Vaikka en tiedä varmuudella miten, tai edes milloin, tämä kaikki toteutuu, tiedän varmasti, että se on jo nyt tapahtumaisillaan.
- Tässä kysymys, jonka jokaisen pitäisi esittää itselleen, eli mitä kaikki se, mitä on tapahtumassa, merkitsee minulle vuonna 2017?
- Jos olet uudestisyntynyt kristitty, niin se, mitä tämä kaikki tarkoittaa sinulle, on, että vuoden 2017 pitäisi olla vuosi, jolloin ryhdyt vakavaksi koskien asioita Jumalan suhteen.
- Jos et ole kristitty, niin se, mitä tämä merkitsee sinulle, on, että nyt on aika tehdä elämäsi tärkein päätös.
- En voi kuvitella parempaa tapaa tehdä tätä (lopetusta) kuin käynnistämällä vuosi nauttien ja juhlien yhdessä ehtoollispöydässä.
Luukas 22:14-20 (KR 33/38) ”Ja kun hetki tuli, asettui hän aterialle ja apostolit hänen kanssansa. Ja hän sanoi heille: "Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin; sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa". Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee." Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni." Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.”


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-17 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com