Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Paljastuksia Trumpista The HyperTexts -sivulta – Donald Trump on täydellinen vastakohta Jeesukselle Kristukselle!

Tässä suomennettuja otteita jatkuvasti päivittyvältä The HyperTexts -sivulta, jossa kerrotaan Donald Trumpin Antikristus-kytköksistä aina pedonmerkkiin ja lukuun 666 liittyen. Suomensin aika tuoreitakin juttuja, jotka antavat lisävahvistusta sille, että USA:n presidentti Donald J. Trump on lopullinen Raamatun Antikristus. Kaikkein tärkein paljastus Trumpista on kuitenkin hänen täydellinen vastakohtaisuus Jeesukseen Kristukseen ja sen myötä häntä kannattavien tekopyhyys. Mikä häpeä, että evankelisten kristittyjen enemmistö Amerikassa äänesti Trumpia presidentiksi viime vuoden vaaleissa! Viimeisten päivien ihmiseen kohdistuva idolatria kukoistaa!

-------------------------


Donald Trump: 666, the Mark of the Beast (pedonmerkki)?
Onko Donald Trump Antikristus? Mitä raamattukoodit sanovat?
Miksi Donald Trump kuulostaa hyvin paljon Hitlerin, Mussolinin, Stalinin, puhemies Maon, Silvio Berlusconin, mafiajohtajien ja muiden fasistien kaltaiselta?

Onko Donald J. Trump kauan ennustettu Ilmestyskirja Peto? Miksi luku 666 jatkaa esillenousemistaan häiritsevästi―yhä uudestaan―jossa Trump ja hänen perheensä ovat asianosaisia, kuten on dokumentoitu laajasti tällä sivulla? Kun heprealaiset profeetat puhuivat ”pienestä sarvesta (little horn)” ja ”Tuomion Pasuunasta (Trump of Doom)”, niin puhuivatko he kirjaimellisesti? Pasuuna (shofar) tietenkin on pieni (eläimen) sarvi. [Ks. https://www.youtube.com/watch?v=vL9sFkoAfcQ, Suom. huom.]

Vaikka Trump ei olisikaan ANTIKRISTUS (THE ANTICHRIST), Raamatun mukaan hän voi olla yksi monista antikristuksista: ”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.” (1. Joh. 2:17)

Ovatko amerikkalaiset kristityt valinneet Antikristuksen Yhdysvaltain presidentiksi ja asettaneet hänet johtamaan maailman suurinta taloutta ja mahtavinta armeijaa, puhumattakaan ydinasekoodeista? Tulivatko valitutkin eksytetyiksi, aivan kuten muinaiset profeetat varoittivat, että näin kävisi? Neljä viidestä evankelikaalisesta kristitystä äänesti Trumpia ovensuukyselyjen mukaan.

Mitä tapahtuu kristityille, jotka parveilevat ihmisen ympärillä, joka on täysin vastakkainen Jeesukselle Kristukselle kaikin tavoin? Eivätkö he ole vuohia, jotka väittävät seuraavansa Jeesusta Kristusta, kutsuen Häntä ”Herra, Herra!” vain kuullakseen Hänen sanovan viimeisenä päivänä: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.” Ilmestyskirjan luku 14 kertoo, että kristityt, jotka seuraavat Petoa, ”juovat Jumalan vihan viiniä.” Ovatko kristityt vaarassa joutua helvettiin, kun he hylkäävät Kristuksen selkeät opetukset ja puhtaan esimerkin, tukemalla pahaa egomaanikkoa, kuten Trump?

Ei pitäisi olla yllättävää, että amerikkalaisten mikrosiruttaminen on alkanut Trumpin johtajuuskaudella. Tämä oli etusivun uutinen USA Today -lehden numerossa 6. elokuuta 2017. Mikrosirut mahdollistavat työntekijöiden skannaamisen ja tunnistamisen tietokoneiden avulla, ja niitä käytetään luvanvaraisiin ostoihin, Snopes'in mukaan, joka määritteli raporttien olevan totta. Missä tällaisia siruja alunperin suunniteltiin ja kehitettiin? Kuten tällä sivulla myöhemmin selitetään, Trumpin perhe osti Amerikan historian kalleimman rakennuksen, 666 Fifth Avenue'lta, ollen katu, jonka symbolina on raha (mammona). Jared Kushner ja hänen vaimonsa Ivanka Trump maksoivat rakennuksesta 1.8 miljardia dollaria, mikä on 600+600+600 miljoonaa. Tämä 666-torni on koti Lucent (Lucifer) Technologies'ille ja sen RFID-mikrosirulle (mikä monien kristittyjen mielestä on profetoitu pedonmerkki). Lucent'illa on teknologioita, joita kutsutaan nimillä Inferno, Styx ja Limbo. 666-rakennus näkyy elokuvissa Exorcist II: The Heretic (Manaaja II: Hereetikko) ja The Wolf of Wall Street (Wall Streetin susi). Välittömästi mikrosirutus-artikkelin alapuolella oli toinen artikkeli Perseidien meteorisuihkusta, jonka ennustetaan olevan kirkkain ihmiskunnan historiassa. Muutamaa päivä myöhemmin on auringonpimennys, joka päihittää kaikki historian auringonpimennykset. Aiemmin tällaisia taivaallisia tapahtumia pidettiin ennusmerkkeinä. Näistä esimerkkinä tähti, joka johdatti itämaan tietäjiä vaatimattoman seimen luokse, jossa Kristus-lapsi makasi. Mutta Trumpin tapauksessa kaikki ennusmerkit näyttävät synkiltä, ja ne tulevat nopeasti tummemmiksi ja painajaismaisemmiksi. Joten miksi kristityt, jotka uskovat raamattuihinsa, antavat äänensä ihmiselle, joka on selvästi Jeesuksen Kristuksen negatiivinen kuva?




Onko tässä ihmisen kasvot, joihin voimme luottaa, vai onko nämä eksyttäjän – huijarimiehen, luikertelevan öljykauppiaan, shamaanin – kasvot? Luotatko tähän mieheen? Mitä sisimpäsi kertoo sinulle? Olisiko Jeesus Kristus tukenut tätä miestä? Kuinka sitten kristityt voivat, joiden oletetaan tekevän sitä mitä Jeesus tekisi?

Ja äläkä tee mitään erehdystä, kun amerikkalaiset uusnatsit, jotka huutavat ”Hail Trump!”, aivan kuten heidän saksalaiset edeltäjänsä kerran toistelivat ”Heil Hitler!”, ovat hyvin vihamielisesti juutalaisvastaisia ja Israel-vastaisia. Charlottesville'n uusnatsit olivat ”pakkomielteisiä” juutalaisten suhteen, sanovat toimittajat. Antisemiittisillä verkkosivuillaan natsit lähettivät kutsuja polttamaan paikallinen juutalaissynagooga nimeltään Congregation Beth Israel. He sijoittivat maastopukuisia miehiä puoliautomaattiaseineen toiselle puolelle katua synagoogasta kun juutalaisia rukoili sisällä. Holokaustin sävyjä! Nämä uusnatsit rakastavat Trumpia! He ylistävät Trumpia. He palvovat Trumpia ”Hail!”-huutoineen, joissa kaikuu saksalainen ”Heil!” Ja he haluavat polttaa synagoogat maan tasalle. Jos se ei vaivaa sinua, Jumala auttakoon meitä kaikkia. Jos se huolettaa sinua, niin nyt on aika vastustaa natseja ja heidän rasismin ja suvaitsemattomuuden sankaria: TRUMPIA. Trump teki parhaansa puolustaakseen uusnatseja sanomalla, että molemmat osapuolet olivat syyllisiä. Se on sama kuin sanoisi, että juutalaisia on syyttäminen, jos he olisivat vastustaneet sitä, mitä natsit tekivät heille Holokaustin aikana. Se on samaa kun sanoisi, että meidän sankarilliset puolustajamme, jotka taistelivat ja kuolivat 2. maailmansodassa lopettaakseen natsien uhkan, olivat ”aivan yhtä syyllisiä” kuin Hitler ja hänen roistosakkinsa. Onko tämä kristillistä puhetta, vai onko se Antikristuksen logiikkaa? Pitäisikö kristittyjen tukea jotakuta, joka kannattaa natseja? Kuten solvauksia vastaan taistelevan järjestön (Anti-Defamation League) johtaja Jonathan Greenblatt selitti: ”Älkää erehtykö, äärioikeisto pitää monia ihmisiä uhkanaan, mutta aina, aina, aina se palaa juutalaisiin.” Hän totesi myös, että ”Trump valjasti tämän liikkeen ja myös ruiskutti energiaa siihen.” Kysymys on tämä: Miksi Trump puolustaa natseja ja toimii siten, että hänen mielestään ihmiset, jotka vastustavat heitä, ovat yhtä syyllisiä? No, hänen isänsä pidätettiin kerran Ku Klux Klanin (KKK) joukkokokouksessa ja KKK on myöskin vihamielisesti juutalaisvastainen. Ja Trumpin päästrategi, Steve Bannon, on Saatanan ja Leninin ihailija:

Olen leninisti. Lenin halusi tuhota valtion, ja se on myös minun tavoitteeni. Haluan saada kaiken kaatumaan, ja tuhota kaikki nykypäivän vallanpitäjät.―Stephen K. Bannon
Pimeys on hyvästä. Dick Cheney. Darth Vader. Saatana. Se on voimaa.―Stephen K. Bannon




Yläpuolella oleva kuva otettiin Pohjois-Charleston'issa, Etelä-Carolinassa, missä Donald Trump puhui nautiskellen, ellei suorastaan vahingoniloisesti, vitsaillen kidutuksesta ja luotien liotuksesta sian veressä ennen joukkoteloituksia. Sian verta käytetään usein saatanallisissa rituaaleissa. Yksi tarkkailija sanoi, että Trump ilmaisi ”pökerryttävää, lähes lapsenomaista innostusta” kidutukselle ja joukkoteloituksille. Ja Trump kuulosti siltä kuin hän ei malttaisi odottaa pääsevänsä alkuun ...




Mitä termi MAGA todella tarkoittaa? MAGA on auringonjumalan seuraaja ja Lucifer tunnetaan ”aamutähtenä”, kilpailijana auringolle. (Donald Trump, Vladimir Putin, Saddam Hussein ja Muammar Gaddafi mallintivat residenssinsä pröystäilevän ja kimaltelevan Versaillen palatsin mukaisesti, joka kuului Ludvig XIV:lle, aurinkokuninkaalle, jonka kohtuuttomuudet johtivat veriseen Ranskan vallankumoukseen.) MAGUS on taikuri, velho, astrologi. MAGI on monikko sanasta MAGA, ja me tunnemme tarinan kolmesta MAGIsta (tietäjästä), jotka seurasivat ja tulkitsivat tähtiä. Mutta Raamatun mukaan Luciferiin liittyvä väärä tähti johti seuraajansa näiden turmioon. Onko pedonmerkki punainen lippalakki, joka identifioi käyttäjänsä Trumpin, MAGUSin, seuraajaksi, Kristuksen seuraamisen sijaan? Suurin ihmisokkultismia harjoittava varhaiskristillisyyden vihollinen oli Simon Taikuri (Magus), joka (kuten Trump) rakasti rahaa ja valtaa. Simonian synti (kristillisen kirkon ja sen periaatteiden myyminen voittoa varten) on nimetty noita Simonin mukaan, ja nyt evankeliset kristityt ovat vannoneet uskollisuutta MAGAlle, kun on täysin selvää, että se, mitä Trump todella rakastaa, on raha ja valta. Trump on Jeesuksen Kristuksen vastakohta joka tavalla, ja tämä on se, mitä sana ”antikristillinen” tarkoittaa. Kuinka ihminen, joka päällystää kullalla WC-tilansa, voi väittää olevansa Kristuksen seuraaja, kun Raamattu sanoo selvästi, ettei ihminen voi palvella samanaikaisesti Jumalaa ja mammonaa? Trumpin todellinen uskollisuus on mammonalle, ja siksi Raamatun mukaan hänen täytyy vihata Jumalaa. Ja todellakin hän näyttää halveksivan jokaista Kristuksen opetusta ja tekee aina täsmälleen päinvastaisesti kuin mitä Jeesus tekisi!

----------------------

Trump torjuisi Jeesuksen ja Pyhän perheen

Onko kristillistä kansakunnalle kääntää selkänsä täysin viattomille pakolaislapsille ja heidän äideilleen? Onko tämä sitä miten ”vapauden maan ja urheuden kodin” pitäisi käyttäytyä?―kuin pelkureista pahimman? 
 
Trump sanoi, että hän aikoo kieltää kaikki ei-kristityt pakolaiset Lähi-idän kriisipisteistä. Mutta onko Trump viisaampi kuin Jeesus Kristus, joka kertoi vertauksen Laupiaasta Samarialaisesta (palestiinalaisesta)?

Vertauksen pointti on se, että kristityt eivät voi rajoittaa myötätuntoaan ja hyväntekeväisyyttään vain oman rodunsa ja uskontonsa ihmisiin. Näin fariseukset tekevät, ei kristityt.

Trump olisi kieltänyt Pyhän perheen, koska he tulivat terrorismin ”hotspotista (levottomuuspesäkkeestä)” (Betlehem on Palestiinan länsirannalla) ja he eivät olleet kristittyjä Jeesuksen syntymähetkellä.

Torjuisitko Marian ja Jeesuksen, liittyen sydämettömiin ihmisiin, jotka kertoivat heille, ettei ”ole tilaa”? No, Jeesus sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle!”

Miksi ihmiset, jotka väittävät olevansa kristittyjä, hylkäävät Jeesuksen, kun he torjuvat vähäisimmät ja haavoittuvimmat ihmisolennot―pakolaislapset ja heidän äitinsä?

Tietenkään meidän ei pitäisi olla yllättyneitä, kun Antikristus tekee juuri päinvastaista kuin mitä Jeesus Kristus tekisi. Ja kaikki mitä Trump sanoo ja tekee, on vastoin Jeesusta ja Hänen opetustaan.

--------------------

Onko Trump kristitty?

Trump on maailman vähiten jumalallinen mies … Trumpilla ei ole mitään yhteistä Jeesuksen kanssa, joka oli Lähi-idästä. Trump ei edes päästäisi häntä maahansa. Jeesus paransi sokeat, Trump pilkkaa vammaisia. Jeesus käänsi toisen posken, Trump kähmii pimppiäsi. Jeesus muutti veden viiniksi, Trump vain marisee. Raamattu sanoo: ”Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa.” Trump sanoo: ”Hyvä, entäs sitten minun tyttäreni?” Hän on paholainen. Mitä osaa fraasista ”Hauska tavata sinut, toivottavasti arvaat nimeni” et ymmärrä?―Bill Maher

Mitä Jeesus tekisi?

Olisiko Jeesus Kristus äänestänyt miestä, joka petti vaimojaan toistuvasti ja sitten ylpeili siitä julkisesti? Jeesus ei tietenkään suostunut aviorikoksiin, paljon vähemmän seksuaalisen väkivaltaan eikä alaikäisiin tyttöihin.

Olisiko Jeesus Kristus äänestänyt rikasta miestä, joka ylpeilee sillä, että hän on ”älykäs”, koska ei maksa verojaan ja laskujaan? Jeesus kertoi Pietarille, että kristittyjen pitäisi maksaa veronsa: ”Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ...”

Olisiko Jeesus Kristus äänestänyt miestä, joka sanoi, että hän rakastaa sotaa kutsuen itseään eniten ”militaristiseksi” ihmiseksi maaplaneetalla, ja sanoen, että hän määräisi amerikkalaisia joukkoja metsästämään ja tappamaan naisia ja lapsia?

Olisiko Jeesus Kristus äänestänyt miestä, joka tahtoo kääntää selkänsä miljoonille täysin viattomille lapsille ja haluaa joko kieltää maahantulon tai karkottaa heidät? Muistatko kun Joosefille ja Marialle kerrottiin, ettei heidän vauvalleen ollut tilaa majatalossa?

Ironista kyllä, Trump olisi torjunut Pyhän perheen, koska he tulivat terrorismin ”hotspotista (levottomuuspesäkkeestä)” (Betlehem on Palestiinan länsirannalla) ja he eivät olleet kristittyjä Jeesuksen syntymän aikaan.

Ei, Jeesusta Kristusta ei olisi voitu huijata Trumpin kaltaisella miehellä. En voi kuvitella Jeesusta antamassa ääntään Trumpille. Mutta miten kristityt voivat äänestää Trumpia?

Billy Graham perusti Christianity Today -lehden. Tuoreessa artikkelissa sen päätoimittaja Andy Crouch kirjoitti: ”Sitä Trump on ollut, koko hänen aikuisikänsä, epäjumalanpalvelija” ja ”erityisen katumaton yksilö, minkä pitäisi olla selvää kaikille.” Crouch'in artikkeli päättelee Trumpista: ”Hän haluaa ylistää vain vahvoja ihmisiä ja käyttää jokaisen tilaisuuden nöyryyttääkseen ja halventaakseen haavoittuvia. Hän ei osoita uteliaisuutta eikä oppimiskykyä. Hän on lyhyesti sanottuna sen ruumiillistuma, mitä Raamattu kutsuu hulluksi (fool).” Kyllä, ja entäpä tekopyhyyden seikka? Konservatiiviset kristityt olivat valmiita asettamaan Bill Clintonin virkasyytteeseen harrastettuaan yhteisymmärrykseen perustuvaa seksiä Monica Lewinsky'n kanssa, joka vilautti stringejään hänelle ja yllytti lähestymisyrityksiin. Miksi he sitten äänestivät miestä, joka hipelöi naisten sukupuolielimiä ilman heidän suostumustaan ja ajautuu naisten pukeutumistiloihin, ja sitten ylpeilee ”etuoikeuksistaan” toiselle playboy'lle Howard Stern'ille? Kuten Stern itse on huomauttanut, kenenkään ei pitäisi yllättyä näistä uusimmista paljastuksista. Tämä on sitä, kuka Trump todella on. Tämä on sitä, mitä Trump tekee. Emme antaisi Trumpin tulla lähellekään meidän teini-ikäisiä tyttöjä. Kuinka kristillisten arvojen puolue voi tukea Jeesuksen Kristuksen vastakohtaa? Jos kristityt väittävät, että Bill Clinton ansaitsee tulla syytetyksi harrastettuaan yhteisymmärryksessä seksiä yhden naisen, Monica Lewinsky'n, kanssa, niin kuinka Donald Trump voidaan valita presidentiksi, kun 11 naista sanoo hänen hyökänneen seksuaalisesti heidän kimppuunsa ja monet muut naiset myöntävät, että heillä oli suhde hänen kanssaan, ja alaikäiset tytöt sanovat, että hän tuijotti heitä ollessaan alasti? Jeesus Kristus säästi ankarimman kritiikin tekopyhille. Kuinka kristityt voivat sitten harjoittaa tällaista avointa tekopyhyyttä? Äänestää Donald Trumpia, jos olet samaa mieltä Bill Clintonin asettamisesta virkarikossyytteeseen, olisi tekopyhyyden huippuus, ja siksi se on epäkristillistä. Mutta lähes puolet äänestäjistä antoi äänensä Trumpille, ja valtaosa hänen kannattajistaan väittää olevansa kristittyjä! Voiko kukaan heistä todella uskoa, että Jeesus Kristus olisi äänestänyt Trumpia?

Tämä kaveri [Trump] on vaarallisen häiriintynyt. Ja kaikkien asioiden tähden, joita ihmiset ovat sanoneet minusta vuosien varrella, minun pitäisi pystyä tunnistamaan vaarallisesti mielenvikainen.―Glenn Beck

Trumpin Jumala-kompleksi

Onko Donald Trumpilla Jumala-kompleksi? Barbara Res'in, yhden Trumpin korkeimmista naistyöntekijöistä, mukaan: ”Hänestä tuli liian kuuluisa. Hän alkoi uskoa omaan paskaansa. Hän sai suunnan tulla liian kuuluisaksi ja, te tiedätte, ihmiset kertoivat hänelle, että hän oli suuri ja hän uskoi sen siltä istumalta. Hän alkoi ajatella, että hän käveli vetten päällä, niin todella kävi … Nyt, en usko, että hän kunnioittaa ketään. En usko, että on elossa olevaa ihmistä, jota hän kunnioittaisi, koska hän luulee olevansa Jumala.”

Vielä pahempaa, monet kristityt tuntuvat olevan Trumpin kanssa samaa mieltä siitä, että hän pystyy kävelemään vetten päällä. Trumpista on tullut omassa nimessään messiaaksi julistautunut kummalliselle uudelle kultille ja uskonnolle, jota pitäisi luultavasti kutsua Trumpismiksi tai Drumpfismiksi. Tietenkin Trump on Jeesuksen Kristuksen absoluuttinen antiteesi, mutta Raamatun profeetat varoittivat, että jopa valitut seuraisivat Antikristusta. Nyt voimme nähdä sen tapahtuvan silmiemme edessä. Trump kerskuu naisten sukupuolielimiin tarttumisesta ilman heidän suostumustaan, ja silti amerikkalaiset kristityt äänestävät häntä. Trump sanoo olevansa ”neutraali” Israelin suhteen, ja hän sanoo, että Saudi-Arabian, sen kovanlinjan Israelin torjumisensa kanssa, pitäisi saada ydinaseita, vaikka suurin osa 9/11-hyökkääjistä oli saudeja.. Mutta siltikin amerikkalaiset kristityt tukevat häntä. Hän kerskuu rikkaana olemisestaan ja ettei maksa liittovaltiolle veroja, kun Jeesus kertoi vertauksen kamelista ja neulan silmästä, ja sanoi selkeästi, että kristittyjen pitäisi maksaa veronsa. Yhä uudestaan, Trump on suoraan kumonnut heprealaisten profeettojen, Jeesuksen ja apostolien opetukset. Ja vieläkin amerikkalaiset kristityt liikkuvat joukoittain häntä kannattavine mainosjulisteineen. Ovatko sokeat seuranneet sokeaa jorpakkoon?

Miksi Trump meni Saudi-Arabiaan hänen ensimmäisellä virallisella ulkomaan vierailullaan Yhdysvaltain presidenttinä, kun olisi voinut valita Israelin? Miksi Trump kumartui alistuneesti Saudi-kuninkaan edessä ottaen vastaan al-Saudin kultaisen kaulaimen (golden Collar)? (Trumpin kampanjapäällikkö Roger Stone twiittasi, että hän halusi ”yrjötä” kun hän näki Trumpin kumartuvan vastaanottaakseen kullatun kauluksen sellaisen maan kuninkaalta, jossa 9/11-hyökkääjät kypsyivät.) Raamattu sanoo, että Antikristus puhuu rauhasta vain pettääkseen Israelin. Trump on ennätyksellinen sanoessaan, että Saudi-Arabialle pitäisi sallia ydinaseet. Mutta hän väitti myös, että ”hyvin syvällisiä” tietoja oli, että saudit osallistuivat 9/11-iskuihin, viitaten 9/11-komission kertomukseen, joka luokiteltiin tuolloin salaiseksi. Trumpilla oli ilmeisesti sisäpiiritietoa, koska raportin 28 sivua luokiteltiin vasta myöhemmin ei-salaiseksi ja korkeatasoiset saudit, mukaan lukien prinssi Bandar, olivat tosiaankin sotkeentuneet kuvioihin. Trump sanoi, että kieltäisi muslimeja tulemasta Yhdysvaltojen maaperälle turvallisuussyistä, mutta se ei koskisi hänen rikkaita muslimiystäviään, joihin kuuluu saudien kuningasperhe! Saudi-Arabialla ei ole diplomaattisuhteita Israelin kanssa, sillä se säilyttää kovan linjan. Trump sanoi olevansa neutraali Israelin suhteen ja on jo luistanut lupauksestaan siirtää Yhdysvaltain suurlähetystö Jerusalemiin, samalla kun arvostelee juutalaissiirtokuntien laajentamista Länsirannalla. Raamattu ennustaa, että Antikristus tulee olemaan ”pieni sarvi”, joka kasvaa, purskuen suuria sanoja ja teeskentelee tarjoamalla maaimanrauhaa, vain pettääkseen Israelin lopulta. Pasuuna tai shofar (trump) on pienestä sarvesta valmistettu soitin. Muinaiset heprealaiset profeetat ennustivat ”Tuomion Pasuunasta (Trump of Doom)”. Puhuivatko profeetat kirjaimellisesti? Trump sätti Barack Obamaa ja Hillary Clintonia rohkeuden ja rehellisyyden puutteesta käyttää termiä ”radikaali islam”, mutta sitten kun hän vieraili Saudi-Arabiassa, hän tekopyhästi kieltäytyi käyttämästä termiä itse, poistamalla sen puheesta, jossa oli mukana tekosyy, että hän oli ”uupunut”. Mutta onko kukaan ikinä ollut liian väsynyt sanomaan kahta sanaa? Trump myös ilmeisesti viimeisteli sopimuksen antaakseen Saudi-Arabialle ”kauniita” aseita arvoltaan 350 miljardia dollaria seuraavien kymmenen vuoden aikana. Mistä me tiedämme, ettei noita aseita käytetä Israelia vastaan, tai Yhdysvaltoja vastaan toisessa 9/11-tyyppisessä hyökkäyksessä? Yritykseksi jäänyt sotilasvallankaappaus Turkissa on toinen syy olla antamatta Saudi-Arabialle ydinaseita ja varastoimaan kehittyneitä aseita. Haluammeko todella, että epävakailla Lähi-idän valtioilla on joukkotuhoaseita? Trump on ennustanut katastrofeja joka käänteessä väittäen, että hän yksistään voi ”pelastaa” meidät, ikäänkuin hän olisi maailman Vapahtaja, eikä Jumala Kaikkivaltias. Mutta mitkä ovat hänen TODELLISET aikomuksensa? Miksi hän haluaa, että Saudi-Arabialla on ydinaseita 9/11-hyökkäysten jälkeen ja kun otetaan huomioon Saudi-kuningasperheen vihamielisyys Israelia vastaan ja sen väitetty tuki radikaalille islamille ja ISISille? Miksi Trump puhuu niin ylevästi murhanhimoisista roistoista kuten Putin, Assad, Saddam, Kim Jong-un ja Duterte? Ja miksi luku 666 ponnahtelee esiin yhä uudestaan suhteessa Donaldiin ja hänen perheeseensä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com